Olen ajatellut, että yliopistoon rikastuu poikkeuksetta suhteellisen välkkyä porukkaa, mutta ajatukseni menivät nyt uusiksi. Olin nimittäin tänään syömässä lounasta, kun istahdin kovalla volyymilla keskustelevan naiskaksikon viereen. En voinut olla kuulematta, kun he selailivat oman ainejärjestönsä (lakitieteellinen tiedekunta) lehteä ja arvottivat miespuolisia fukseja (1. vuoden opiskelijoita) kuvien perusteella. Tämä on mielestäni aika häröä, koska jos ajattelisin asian käänteisesti, eli jos kyseessä olisi mieskaksikko ruokalassa keskustelemassa ja nauramassa kovaan ääneen siitä, että onko henkilöllä x hyvät pohkeet tai perse, niin aika mautontahan se olisi.
Mutta homma kääntyikin sitten siihen, että he keskustelivat miten kurjaa on olla opiskelija. Toinen toivoisi työpaikkaa mistä tulevilla tuloilla voisi matkustella ja toinen otti esiin tuttunsa, joka on ammattikoulun suorittanut ja jolla pyyhkii hyvin. Nainen sanoi:
"Mua sieppaa se kun sillä menee niin hyvin ja se on vaan amis. Amiksilla on kyl kiva kun ne saa hyvää liksaa nopeesti mut sit niil ei oo elämässä mitään sisältöä."
Juttu jatkui jotenkin tyyliin "siis ei mulla oo mitään amiksia vastaan mut..."
En olisi uskonut, miten ahdasmielisiä mielipiteitä täälläkin kuulee. Aika jännä. Naiset olivat tosin vuonna -95 syntyneitä, joten oletan että heillä on suhteellisen naiivi käsitys vielä maailmasta. Musta on mustaa ja valkoinen valkoista jne. :)
Iso peukku tälle postaukselle. b
VastaaPoistaTästä tulee hirveästi mieleen joitain omia kokemuksiani ja ajatuksiani. Vaikka olen käynyt lukion, niin oma perhetausta on suht kouluttamatonta työväenluokkaa. Mulla oli joskus tästä syystä sellainen jännä ajatusmalli, että en ole "tarpeeksi hyvä/fiksu" yliopistoon, joten päädyin sitten AMK-puolelle. Myöhemmin kävikin ilmi, että ajatusmaailmassani oli pahemman luokan virhe - ja toisaalta, toisinaan ihmettelin, miten joku kovin kapeakatseisesti ajatteleva voi olla akateemisen taustan omaava.
Meitä on moneksi, koulutustausta ei ole (ainut) määrittelevä tekijä siinä, miten ihminen ympäristönsä näkee ja elämänsä rakentaa. Ja mun mielestä on täysin typerää lähteä arvottamaan ihmisiä koulutustaustan perusteella, itsellä ainakin on suuri arvostus ammatillista peruskoulutusta, kuten myös ammatillista tai akateemista korkeakoulutusta, kohtaan. Pääasia on, että löytää sen the jutun, josta tykkää ja jossa haluaa kehittyä hyväksi, ja mieluusti tietenkin vielä elättää itsensä sillä. :)
Apua sä luet koko blogin läpi! :D Toivottavasti alkuaikojen postaukset eivät sisällä mitään typeryyksiä, syytän siinä tapauksessa henkistä kasvamattomuutta :D
PoistaTodella hyvin kirjoitettu. Hienoa kun tiedostit tuon ajatusmallin rypyn; mä olen vahvasti sitä mieltä (en tosin aina ole tätä tiennyt), että kuka tahansa on tarpeeksi hyvä ja fiksu yliopistoon. Ja siis mulla oli myös sama ajatusmalli, kun olen itse sellaisista lähtökohdista, että meillä ei kotona edes puhuttu yliopistosta (isä amis, äiti käynyt peruskoulun). Se oli sellainen kaukainen norsunluutorni "jossain".
Mutta eipä se ole nähdäkseni meidän vikamme, koska ymmärtääkseni se elää ihmisten mielikuvissa yleisestikin sellaisena paikkana, että sinne ei työväenluokalla ole mitään asiaa: vain kirkkaimmilla sädekehillä varustetut aatelissuvun kympin ällän jäsenet ovat kelpoja hakijoita tähän loisteliaaseen opinahjoon. Potaskaa! :D
Nyt opiskeltuani muutaman vuoden olen entistä varmempi siitä, että yliopistoon hakevan ei tarvitse olla mitenkään erityisen lahjakas. Mäkään en todellakaan ole se penaalin terävin kynä, mutta rutkasti töitä tekemällä ja motivaation ollessa kohdillaan polku alkaa kantaa hedelmää hyvin nopeasti :) Ja toi just, että löytää sen jutun, josta tykkää ja jossa haluaa kehittyä hyväksi, on se tärkein pointti. Mä olen nyt hakenut kolme kertaa lääkikseen kunnianhimoissani (en juurikaan motivaatioissani), mutta tänä vuonna en hakenut, enkä tulevinakaan vuosina. Haluan olla hyvä kemiassa ja vedän tän loppuun. Kiinnostus kemiaa kohtaan on suurempi kuin lääketiedettä, vaikka lääkiksessä on se hyvä puoli, että siinä saa olla tekemisissä ihmisten kanssa :) Kemistinäkin kyllä, mutta ehkä vähän vähemmän.
Vielä ei ole ainakaan tullut mitään kulmia kohottavaa vastaan, selailen kiinnostavimmat otsikot läpi ensin :P
VastaaPoistaHain myös lukion jälkeen lääkikseen, mutta eihän mulla riittänyt motivaatio lukea kunnolla pääsykokeisiin, enkä sen jälkeen ole pahemmin sinne edes haikaillut. Analyytikkopuolelle pääsin heittämällä, sitten työelämä veikin mukanaan pitkäksi aikaa. 2015 hain ensisijaisesti psykologin opintoihin, mutta tilastomatematiikan osuus kosahti. En ole toistaiseksi hakenut uudelleen, koska haluan hoitaa nämä nykyiset opinnot kunnialla loppuun. Ja onneksi psykologiaa voi lukea omaksi ilokseen avoimessakin, vaikka melko varmasti n. 10 vuoden aikajänteellä aion hakea maisteriopintoihin uudelleen, kunhan muksut kasvavat vähän itsenäisemmiksi. Ovatko ne jossain kaukaisessa tulevaisuudessa häämöttävät maisteriopinnot sitten psykologiaa, sosiaalipsykologiaa vai sosiaalityötä - se jää nähtäväksi.
Hienoa, että teet tätä blogia. Sun kaltaisia ennakkoluulojen ja rajojen murtajia, sekä sen (murtamisen) näkyväksi tekeviä ihmisiä tämä maailma tarvitsee. GG!
Mulla oli myös tuo sama puute motivaatiossa. Sinne hakiessa pitää olla sellainen visio, että oikeasti haluaa päästä porteista läpi, muuten on vaikea päästä sisään.
PoistaHienoa että haet maisteriopintoihin sitten joskus! Ja on tosi siistiä nähdä, miten paljon sulla on tuota sisäistä paloa opiskelua kohtaan! Pystyn jotenkin samaistumaan, koska en tiedä osaanko koskaan enää "lopettaa" opiskelua, kun siihen on nyt ryhtynyt ja kun oon nähnyt, miten mukavaa puuhaa se on. Sä olet loistava esimerkki siitä, että opiskelu on mahdollista aina ja minkälaisessa tilanteessa tahansa. En tosin ole varma, että olenko (onko kukaan) yhtä tarmokas kuin sä, mutta toimit kyllä jo nyt mulle roolimallina!
Ja kiitos nyt noista rohkaisevista sanoista! :)
Ohnoes, olen ihan sysipaska roolimalli, mutta kiitos kaunis silti ko. kunniasta :)
VastaaPoista(Ja kai sitä voisi huonomminkin tätä rajallista aikaansa maan päällä käyttää.)