Tiedämme kaikki sen stereotyyppisen parikymppisen tytön, joka on ollut maailmalla vähän aikaa, palaa Suomeen ja pettyy suomalaisten jurouteen, koska kukaan vastaantuleva ei moikkaa kadulla ja muutenkin porukka jurottaa. Siinä sitten haukutaan suomalainen kulttuuri maan rakoon ja puolustellaan ja kehutaan paremmaksi sitä kulttuuria, jonka parissa vietti aikaa maailmalla. Reaktio saattaa johtaa vihamieliseenkin suhtautumiseen väestöä kohtaan, jolloin haukutaan suomalaiset junteiksi ja nurkkakuntaisiksi. Ollaan nähty toisen kulttuurin parhaimmat puolet ja ihastuttu vähän liian helposti siihen kuvaan, jonka on saanut turvallisessa ympäristössä hyvällä alueella, kuplassa.
Tässä on kyseessä käänteinen kulttuurishokki, joka ei ole niin tunnettu asia kuin itse kulttuurishokki, jonka kaikki tiedämme. Omasta kokemuksestani käänteisen kulttuurishokin kokijat – tai ainakin ihmiset, joissa se manifestoituu – ovat henkilöitä, jotka ovat lähteneet nuorina maailmalle. Tässä on kyseessä se, että henkilö ei välttämättä ole vielä tiedostanut suomalaisen kulttuurin olemusta, joka on tietysti erilainen kuin muut. Vielä ei ole syntynyt sellaista tiedostettua tarttumapintaa meidän kulttuuriimme, koska se on arkipäiväistä ja itsestäänselvyys, eikä siitä kuule puhuttavan välttämättä muualla kuin vaihto-opiskelijoiden tekemissä vlogeissa.
Eräs toinen asia, jota olen ihmetellyt, on aina aika ajoin kuulemani väite siitä, että Suomessa ei ole mitään tekemistä ja sen vuoksi pitää lähteä reissaamaan ja kokemaan maailmaa; tiedän eräänkin miehen, joka ei ennen 30 ikävuottaan ollut koskaan käynyt Helsingin Kehä III:n ulkopuolella, paitsi että lentokoneella matkasi joka vuosi johonkin turistirysään. Suomen tylsyys on pötypuhetta, jota vastaan argumentoi esim. kasvavat turistivirrat Aasiasta. Suurin osa heistä näkee kuitenkin vain sen "turistitodellisuuden", mutta suomalaiselle alue on huomattavasti laajempi. Me olemme kasvaneet metsien ja jokien ympäröimänä. Kiinnostuksen kohteet voivat olla monenlaisia, mutta harvassa on se henkilö, joka ei metsässä kävelystä pitäisi, ja sitähän meillä riittää. Huomasin Shenzhenissä, että hakeuduin lähes joka päivä metsän siimekseen ja tykkäsin pyöräillä joenvartta pitkin, koska se tuntui jotenkin sellaiselta, mitä on tehnyt luontevasti lapsesta saakka.
Itselleni ei tullut käänteistä kulttuurishokkia, koska suomalaisen kulttuurin erityispiirteet ovat tulleet tutuiksi jo tähän ikään mennessä. Kun tarpeeksi tietää asioista, niin minkäänlaista kulttuurishokkia ei pääse tapahtumaan.
Jotta kulttuuriin pääsisi mahdollisimman hyvin käsiksi, kannattaa aina valita sellainen paikka, jossa on sitä keskivertoihmistä. Shenzhen ei ole mikään turistikaupunki, vaan se todellisuus siellä on melko lujasti kiinalaisten todellisuutta. New Yorkissa käydessäni menin asumaan Queensin lähiöön, josta manhattanlaisen kiiltokuvatodellisuuden viimeisetkin glitterit olivat varisseet kilometrien päähän metrotunneliin. Tällaisissa paikoissa näkee sitä ns. oikeaa meininkiä.
Laitetaan vielä mielipide tältä herralta:
