5. päivä Turusta Nordkappiin ja takaisin: Alta - Nordkapp

Tiistai 16.6.

Heräsin kymmeneltä eli nukuin makoisat, reilun 12 h:n yöunet. Ajaminen väsyttää jollain ihmeellisellä tavalla. Tai ainakin tuo vaikeakulkuinen vuoristotie, ehkä kun siinä pitää koko ajan katsoa tietä (ja maisemia!) ja tehdä sitä kautta aivotyötä. Alta oli kylmä paikka nukkua, mutta jostain syystä ei niin kylmä kuin edellisen yön Saanan vierusta.

Altasta n. 20 km itään oli jälleen tietyömaa, jonka läpiajamisen meinasin mokata taas: pysähdyin jonoon rekan taakse ja odottelin rauhassa, kunnes rekka lähti ja minä perässä. Rekka olikin joku ihmeen etuoikeutettu rekka, sillä muu jono ei liikkunut. Vähän matkan päässä pääsin kuitenkin jonoon takaisin, onneksi. Ihme hommaa. Ja sitten vielä kolmas kerta: edessäni oleva italialainen moottoripyörä ja tanskalainen auto ohittivat tietyörekan, mutta kun minä lähdin ohittamaan sitä, alkoikin edessä oleva tietyöläinen viittoa minulle punaista merkkiä. Mitä nyt taas... Palasin nolostuksissani omalle kaistalleni ja hän oli siihen tyytyväinen, hymyilikin vielä. No, olen vain tosiaan se tyhmä turisti.

Nämä norjalaiset osaavat kyllä hoitaa teitään: täällä täysin keskellä ei-mitään oli kilometrikaupalla aivan upouutta asfalttia. No, näin sen kuuluu mennäkin, sillä pohjois-Norjassa nämä tienhuoltoverot otetaan tuosta kivuliaan suuruisesta polttoaineen hinnasta. Tietulleja ei ole.

Vuoristo ei ollut yhtään niin paha kuin mitä kuvittelin. Itse asiassa pitkän matkan sai vedellä suoraa tietä vaakatasossa. Hyvä niin.

Olderfjord-nimisessä kylässä, suomeksi Leipovuono, joka on hieman yli 100 km:n päässä Nordkappista, avautuikin taas huimat maisemat. Jäämeri avautui laajempana kuin koskaan, ja maisemaa hallitsi jälleen käsittämättömät vuorenhuiput, jotka laskivat jyrkästi mereen. Grant'sin avaaminen houkutti yhä enemmän mitä enemmän tätä ennennäkemättömän kaunista, avaraa maisemaa ahmi silmillään, mutta... mutta Nordkappiin on enää vain vähän matkaa...

Tihrustamalla löydät vuorenrinteestä kolon. Se on tunneli.

Mitä pohjoisempaan meni, sitä karummaksi maisema muuttui. Tienvierustat olivat täynnä lyhyttä kasvia ja liuskekiveä. Tuuli oli koko ajan todella kovaa. Huomasin, että muutama suomalainen bussikin ajeli vastaan: Pohjolan matkat, Tilausliikenne O. Niemelä ja Liikenne Eskelinen.

Klo 14:30 loppuivat Rovaniemen Lidlin antimet juomia lukuun ottamatta, kun pysähdyin... hmm... no, jonnekin Jäämeren rannalle. Tuuli tuiski niin että auto heilui, kun pyhitin lepohetken kahvin, Freeway Colan ja korvapuustin nauttimiselle.

Huomasin rantaan katsellessani, että vesi täällä on aivan kirkasta. Rannalla oli paljon kuningasrapujen onttoja ruumiinosia. Melkoisia vonkaleita.

Kuningasravun raaja.

Niin kirkasta vettä!

Tie Nordkappiin oli viimeisten kymmenien kilometrien ajan miltei pelkkää nousua. Ennen vuorenrinteiden kiipeämistä oli kuitenkin meren alta (!) menevä vajaa 7 km pitkä tunneli, joka oli jännä elämys sinänsä: moottorijarrutusta maan uumeniin, jonka jälkeen vähän aikaa tasaista ja sitten kilometrikaupalla kiipeämistä. Tunnelin pohjalla kuului hirvittävän kovaäänistä, auton ikkunoiden ja rakenteiden läpi tunkeutuvaa mylvintää, en tiedä mikä sen takana oli mutta siinä tuli pakostakin mietittyä, että jos kallioon tulisi aukko ja vedet tulisivat sisään... 200 metriä merenpinnan alapuolella. +4-asteista vettä...

Nordkapp 45... Nordkapp 13... Tienviitat kertoivat koko ajan päätepisteen lähenevän. Jos vain auto kestäisi tämän hirvittävän kiipeämisurakan... Riskinä on, että moottori ylikuumenee kovassa rasituksessa, mutta onneksi nyt ollaan kylmässä pohjoisessa joten ylikuumenemista tuskin tapahtuu. Pohjois-Norjan armoton sää on puolellamme. Luotan autooni kuin vuoreen.

Vielä viimeinen mäki (joka oli jyrkkä!) ja se on siinä... Tasan klo 16 se tapahtui. Olin vihdoinkin saapunut vihoviimeiseen etappiini, Nordkappiin. Maailman pohjoisimpaan pisteeseen, jonne pääsee ajamaan teitä pitkin. Ennen alueelle pääsyä oli tulli, joka otti 255 kruunua (n. 30 €) sisäänpääsymaksuna. Lipulla saa leiriytyä alueella 24 h ja käyttää vierailukeskuksen palveluita. Lippu ja auton tuulilasiin laitettava lappu on suomeksi; virkailija kysyy että mistä päin sitä ollaan ja antaa sen mukaiset laput.

Kotoisaa suomen kieltä näillä leveysasteilla!

Nyt on kyllä haikea olo. Matka on taitettu. 2175 kilometriä lukee auton matkamittarissa. Autoni kesti matkan kuin se olisi ollut ihan perusajelua sille. Valtavat vuorenrinteet käsittämättömine nousuineen ja laskuineen, kuoppaiset ja kiviset tietyömaat, Lapin tunturit ja sen mittaamattoman laaja jänkä...

Nordkappista avautui sellaiset näkymät Jäämerelle, että melkein tuli tippa linssiin. Aivan uskomatonta, kyllä tässä raavas mies aivan herkistyy. Nyt se pirun Grant's on pakko avata. Vaikka tämä on se paikka jossa alun perin sovinkin itselleni avaavani pullon, on maisema myös ehdottomasti avaamisen arvoinen. Ostin vierailukeskuksesta pienen lasinkin, josta nyt aion nauttia arvoisan viskini. Ei yhtään liian aikaisin eikä yhtään liian myöhään.

Viskinavausseremonia loistavissa maisemissa!

Näkymät Nordkappista. Kielekkeeltä on 307 metrin pudotus Jäämereen.

Sää muuttui pian saapumiseni jälkeen huonommaksi. Sadepilvet valtasivat koko paikan ja tuuli yltyi. Iltayhdeltätoista tuulet olivat kuitenkin tipotiessään.

Pohjolan matkat -bussikin oli saapunut määränpäähänsä vihdoin. Liikekeskus oli aivan tupaten täynnä turisteja, keski-ikä heillä oli jotain 50:n ja 60:n välillä. Tällainen reissaaminen ei taida oikein iskeä nuorisoon.

Päivä 6: Nordkapp - Kolari