30.4.2015

Vappu eikä lakkia!

Tänäänhän on vappu! Mitä ihmettä!? Pitäisiköhän sitä tehdä muutakin kuin ravata tätä koti–kirjasto-väliä ja opetella ihmisen biologian (esim. se perhanan naisen kuukautiskierto hormoneineen!) koukeroita kotiluolassani? Siis oikein repäistä ja suunnata ihan keskikaupungille harrastamaan interaktiota kanssaihmisten luokse!

Haalarit löytyy, mutta lakkia ei ole. Mietin tuossa pari viikkoa sitten, että pitäisikö hankkia tuollainen ammattilakki, mutta siihen ei kyllä kuitenkaan sisälly sellaista latausta kuin yo-lakilla on. Monen mielestä kyseessä on yo-lakin sädekehämäisessä kirkkaudessa nöyrästi paistatteleva ja siitä loismaisesti kunniaa ammentava rahastuslakki, joka ei vappuun kuulu. No, samapa tuo, mutta tänä vuonna ei ollut varaa laittaa 59 € moiseen kapistukseen, joten au naturel mennään.

Mutta pitemmittä puheitta, antaa Nasse-sedän toivottaa teille kaikille OIKEIN 



Kunnon laukku




Kiertelin kirppiksiä ja löysin kunnon opiskelulaukun A-laatukirppikseltä hintaan 8 €. Edellinen laukkuni on tässä lukuvuoden aikana taittunut selkämyksestään banaanin malliseksi, joten se saa nyt jäädä eläkkeelle. Hieman kuumotti, että mahtuuko läppärini tähän uuteen laukkuun, mutta kyllähän se sinne sujahti juuri jämptisti. Laukku on vanha ja päällä oli kunnon kerros kaikenlaista pölyä, mutta nahanhoitoaineen vaikutuksesta se sai taas uuden elämän. Looseja ja taskuja löytyy vaikka kuinka.

Alla oleva vanha Hedgrenin laukkuni on myynnissä 5 €:lla. Tosiaan selkämys on karrella ja pieniä kauneusvirheitä löytyy, mutta muuten ihan hyvä. Saa tulla katsomaan ja testaamaan, jos kiinnostaa.




28.4.2015

Esittelyssä harrastus: Rubikin kuutiot!

Kuutiokokoelmani.

Nyt kun luennot ovat loppu ja fiilis on kuin oloneuvoksella konsanaan, huomasin että sormeni alkoivat syyhytä pitkän aikaa hyllyllä koskemattomina maanneita Rubikin kuutioitani. Olen harrastellut näitä vuodesta 2009, mutta viimeiset pari vuotta ovat olleet melkoista hiljaiseloa näiden saralla.

Lääkikseen lukemisen lomassa aloinkin nyt sitten treenata jälleen näiden pyörittelyä, ja ainakin 3x3x3-kuutio ratkesi ilman apuja; liikkeet tulivat selkärangasta :) 4x4x4:n (Rubik's Revenge) ja 5x5x5:n (Professor's Cube) kanssa tarvitsin hieman apuja loppumetreillä, mutta niidenkin liikesarjojen iskostaminen takaraivoon tuotti pian tulosta. Nyt osaan taas jonkin aikaa ratkoa taas nuo kaikki, kunnes jälleen dementia iskee ja liikkeet vaipuvat unholaan!

Tässä kuussa edellisen Rubikin kuution ennätyksen rikkoi yhdysvaltalainen Collin Burns, ratkaisuaika 5,25 sekuntia! Ajatelkaa!

Kuution ratkaisemiseen tarvitsee opetella muutamat liikesarjat, jotka löytyvät esim. täältä:

Intuitiivisesti (ilman ohjeita) ratkaiseminen on tietenkin yksi vaihtoehto, mutta siinä saattaakin mennä hieman enemmän aikaa, ellei satu olemaan supermeganero!

Kuutioita saa ostettua netistä ja joistain kivijalkaliikkeistä (Clas Ohlson, Citymarket) kympin-parin hintaan.

Videoin lukijoiden iloksi kolmen kuution suoritukset :) Kaksi viimeistä videota on keskeltä nopeutettu, koska niiden suoritukseen meni niin paljon aikaa. Nämä eivät ole parhaita aikojani, vaan parhaat ovat:
3x3x3: 59,4 s
4x4x4: 4 min 32 s
5x5x5: 10 min 35,89 s



25.4.2015

Vuoden viimeinen luento

Eilen olikin sitten vuoden viimeinen rutistus: Fysiikan peruskurssi 4:n päätösluento. Kovaa asiaa tuli tuutin täydeltä, ja vedettiin loppuun asti täysillä fotonin pyörimismäärien ja muiden kanssa. Kuvassa viimeiset hetket.

Nyt ei ole enää tänä lukuvuonna asiaa yliopistolle, paitsi kirjastoon lukemaan ja pari tenttiä tekemään. Ja 20.5. tietysti lääkiksen pääsykoe :)

23.4.2015

Luomikeissi ratkesi

Kirjoittelin muutama päivä sitten käyneeni YTHS:ssä (niin muuten, se siis tarkoittaa ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiötä, jos en ole sattunut avaamaan kyseistä tetragrammia aiemmin) tarkistuttamassa luomeni, jossa oli tumma kasvannainen.

Nyt onkin onnellisesti käynyt niin, että se paljastui pelkäksi ruveksi. Suihkussakäymisten jälkeen siitä on irtoillut vähä vähältä sitä mustaa pintaa pois, ja nyt luomi näyttää taas samalta kuin ennenkin. Siinä oli vain jokin, esim. raapaisusta tullut vekki, jonka hyytyminen tummensi jälkeä. Peruin tänään leikkausajan ja samalla säästin 24 €! Ka-ching!!

22.4.2015

Raha-asiat kesällä (klup)

Kesällä opiskelijan raha-asiat eivät järjesty automaattisesti, koska opiskelija ei ole oikeutettu opintotukeen kesä-, heinä- tai elokuussa, ellei hän opiskele päätoimisesti (ts. suorita 5 op/ kuukausi). Jos ei ole saanut työpaikkaa, niin ainut paikka käydä kinumassa rahaa on sossu.

Melko jännä ilmiö on se, että vaikka ei suorita opintoja ja on periaatteessa valmis työmarkkinoiden käytettäväksi, niin silti ei voi olla työtön työnhakija kesän aikana, eikä siis saada työmarkkinatukea, työttömyys- tai ansiosidonnaista päivärahaa. Hullu homma, mutta minkäs teet.

Itse olen lähetellyt moneen paikkaan kesätyöhakemuksia, mutta mitään ei (vielä) ole kuulunut. Jos ei kuulu, niin menen 26-vuotisen elämäni aikana ensimmäistä kertaa sosiaalitoimiston luukulle :O

21.4.2015

Vaikeasti tajuttavia esitelmiä



Tänään alkoi yliopiston Kemian kevät '15 - Kemia kartalle -tapahtuma, joka kestää torstaihin saakka. Tapahtuman pääteemana on LuK- ja FM-vaiheen opiskelijoiden esitelmät.

Kemian kevät -tapahtuma on suomenkielinen ja se on avoin yleisölle. Keskeisin osuus tapahtuman ohjelmassa on LUK- ja FM-vaiheen opiskelijoiden esitelmillä. Päivien aikana on kuultavana monia mielenkiintoisia, n. 20 minuutin pituisia esityksiä.  
LuK-esitelmät ovat pääosin kirjallisuuteen pohjautuvia seminaariesitelmiä. Maisterivaiheen opiskelijat puolestaan esittelevät opintoihinsa kuuluvan lopputyön taustaa, käytännön suoritusta ja saavuttamiaan tuloksia. Päivien ohjelmaa täydentävät tutkimusryhmiä johtavien professorien plenaariluontoiset esitykset kemian tutkimuksen suunnista ja uusista saavutuksista. Kaiken kaikkiaan tapahtuma tarjoaa kuulijalle hyvän yleiskatsauksen niin laitoksellamme tehtävästä tutkimuksesta kuin uusista kemian tutkimusmenetelmistä. Tapahtumaan liittyy myös maisterivaiheen opiskelijoiden lopputöihin liittyvä posterinäyttely. 
Posterinäyttely pidetään Arcanumin (Vatselankatu 2) aulatilassa ja seminaariesitykset samassa osoitteessa luentosali Arc1:ssä.
Ohjelma:

Kyseinen tapahtuma on siis avoin kaikille, joten jos jotakuta kiinnostaa käydä vaikkapa tutustumassa yliopiston kemian laitokseen, niin nyt siihen oikein rohkaistaan. Sinne siis! Meillä ensimmäisen vuoden opiskelijoilla on pakollisena käydä tutustumassa ainakin kahteen esitelmään.

Tänään oli tapahtuman avaus, ja itse ensimmäisen vuoden opiskelijana jäi aika vähän mieleen FM-vaiheen opiskelijoiden "mainosesitelmistä", jossa he antoivat ns. trailerin huomenna ja ylihuomenna tulevista esitelmistään. Yksi mieleenpainuva työ oli sellainen, jossa tutkittiin jonkun aineen vaikutusta lampaan ruoansulatuksessa; tutkimuksessa oli teurastettu 20 lammasta :D No, ehkä olisivat joka tapauksessa päätyneet teurastetuiksi.

Päivän päätteeksi klo 16 - 17 oli Varsinais-Suomen opinto-ohjaajille tarkoitettu tilaisuus, mutta eipä sinne juurikaan saapunut porukkaa, joten se peruttiin. Ammatti-instituutista Juhannuskukkulalta tosin oli kaksikin henkilöä saapunut paikalle. Entinen opinahjoni siis keräsi pisteet tästä, hienoa!

20.4.2015

Orgaanisen kemian tenttitärppi

Edellisen blogipostauksen kommentissa oli toivomus orgaanisen kemian tenttitärpille, joten tässä tuo edellinen tentti tulee :) Vastausjärkeilyni muutamiin tehtäviin tulee perässä.







EDIT: Vastausarvailuja:



En mene takuuseen vastausten oikeellisuudesta, mutta näin järkeilin :)

19.4.2015

Orgaaninen kemia - vitonen!

Orgaanisen kemian perusteiden tentistä oli tullut numero - vitonen pläjähti! Olin kyllä epävarma valmistautumisestani ja suorituksestani, mutta loppujen lopuksi tentissä pitkään ja hartaasti vietetty aika palkitsi suuresti! :)

Kotioluen valmistus

Kotiviiniä olen nyt tehnyt useamman satsin, ja nyt on aika siirtyä myös muihin tuotteisiin, nimittäin oluen pariin.

Oluen valmistaminen on melko mutkatonta hommaa verrattuna kotiviiniin. Oluen valmistamisessa käytetään vain siirappimaista mallasuutetta, sokeria ja hiivaa. Ei tarvita mitään käymisen lopettajia ja kirkasteita, niin kuin viinin kanssa.

Tekemiseen tarvitaan humaloitua mallasuutetta, sokeria, käymisastia, vesilukko, lappoamisletku, kattila, suppilo, kruunukorkkeja, pulloja ja korkituslaite.

Homma lähtee siitä, että ostetaan kaupasta tuollainen pönikkä humaloitua mallasuutetta. Itse ostin ensimmäiseksi kokeiluksi australialaisen Coopers-panimon English bitter -olutta.


Purkki on kuin mikä tahansa peltipurkki, joka avataan purkinavaajalla, mutta sitä ennen se täytyy laittaa kuumaan veteen, jotta sisältö notkistuu.

Purkki kuumassa kylvyssä.

Puolen tunnin odottelun jälkeen purkki avataan alaosasta ja todetaan, että onpa voimakas tuoksu!

Purkki on täynnä tummaa tököttiä, joka tuntuu aivan siirapilta.

Itse käytin käymisastiana viiden litran vesikanisteria. Koska normaali käymisastia on 20-litrainen saavi, jaan reseptissä annetut määrät neljällä. Käymisastia, niin kuin kaikki muutkin käytetyt välineet, täytyy tietysti desinfioida ennen käyttöä, jotta astiaan ei pääse pöpöjä.

Viiteen litraan punnitsin tämän taulukon mukaisilla (keskimmäinen solu eli rivi "Uutetta 2,3 kg" ja sarake "75-90 % uutetta ja 10 - 25 % sokeria") tiedoilla. Tähän satsiin määräksi tuli siis 575 g uutetta.


Tämän jälkeen kaadoin loput "siirapit" suolakurkkupurkkiin odottelemaan tulevia satseja.


Sitten oli aika keittää sokeriliemi, joka laitetaan käymisastiaan. Eli johonkin astiaan kuumaa vettä hanasta litran verran, ja sinne sokeria 60 - 140 g. Itse laitoin 70 g.


Kaadetaan sokeriliemi uutteen päälle...


...ja sekoitellaan.


Sitten kun uute on selvästi sekoittunut sokeriliemeen eikä pohjalla ole enää havaittavissa erillistä "siirappikerrosta", niin täytetään astia kylmällä vedellä.


Tässä vaiheessa täytyy sanoa, että kun pinta on tuossa kohdassa, niin käymisen aikana vaahto kuohuaa reippaasti yli ja tulee vesilukon toisesta päästä pihalle :D Täytyy keksiä jokin juttu mikä auttaisi siihen...

Mutta seuraavaan vaiheeseen: kun nesteen lämpötila on 19 ja 25 Celsius-asteen välissä, on aika ripotella hiivat joukkoon. Hiivapussissa on 7 g hiivaa, joten neljäsosa siitä on 1,75 g. Jos ei löydy keittiövaakaa, niin kannattaa ottaa kaikki hiivat pussista ja silmämääräisesti jakaa se neljään osaan.



Tämän jälkeen astiaa ravistellaan vielä, ja laitetaan sitten kansi päälle. Sitten odotellaan 6-7 vuorokautta.


6-7 vuorokauden päästä on aika tehdä lopputoimenpiteet:

Lapotaan olut puhtaaseen astiaan, jättäen pohjalla oleva mössö koskematta.


Sitten punnitaan kupilliseen lämmintä vettä sokeria niin, että oluessa sitä on 7 g/l. Viiteen litraan siis 35 g.


Kun sokeri on liuennut, kaadetaan liuos olutastiaan ja sekoitellaan.


Sitten voikin alkaa pullottamaan olutta. Laitellaan hienot etiketit pullojen päälle.


Kaadetaan olut pulloihin ja sen jälkeen suljetaan ne korkituslaitteella.



Ylijumalaisen voimakasta ja maukasta Ukko-olutta.

Sitten laitetaan pullot viileään odottelemaan parempia aikoja.

Oluen hiiva käyttää sokeriliuosta hiljalleen, ja tästä muodostuu pulloon hiilidioksidia. Olut on valmista nautittavaksi parin kuukauden päästä. Kannattaa todellakin odottaa siihen saakka, muuten olut maistuu pahalta.

Pulloja kannattaa kysellä yökerhoista, baareista ja pubeista. Kaupat eivät enää myy tyhjiä pulloja (koreja kylläkin, outoa), kysytty on. PALPA hallinnoi palautusjärjestelmää, ja koska yhteiskuntamme menee yhä rajoitettuumpaan suuntaan koko ajan, on tämäkin asia nykyään mahdotonta sääntelyn vuoksi.

Ensimmäinen speksinäytelmä koettu - loistava!



Hulluja tiedemiehiä, kemiaa, norsuja, pingviinejä, "äiti-mamma", sääsinko...

Olin perjantaina matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestön, Hybridin, ensimmäisessä speksissä. Teatteriesitys kantaa nimeä HybridiSpeksi 2015: H.A.L.I.
Speksi on vanhimpia skandinaavisia opiskelijaperinteitä. Nyt on Turun yliopiston luonnontieteilijöiden aika näyttää taitonsa.
H.A.L.I. on ensimmäinen Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteilijöiden speksi, käsikirjoitettu interaktiivinen musikaali, johon yleisö voi ottaa osaa huutamalla "Omstart!". Huudon perään voi myös lisätä tarkentavia määreitä. Tällöin esiintyjät improvisoivat menossa olevan repliikin, kohtauksen tai musiikkinumeron uudestaan huudon mukaisesti. Esimerkiksi "OMSTART tuplanopeudella!" tai "OMSTART ruotsiksi!"
Mahtavat opiskelijamme ovat omalla tyylillään luoneet toimintavetoisen opiskelijaromantiikalla höystetyn esityksen. Luvassa on naurua! Itkua! Henkisiä oivalluksia!
Esitys oli aivan loistava! Roolienvetäjiltä vaaditaan nopeaälyisyyttä, kun joku yleisöstä huutaa OMSTART! ja siihen päälle mieleisiään toteutustapoja. Tässä speksissä yleisö intoutui antamaan ohjeistuksiksi ainakin repliikin uudelleenvetämisen
- kiinan, saksan ja ruotsin kielellä,
- romanttisemmin,
- Aatami etsii Eevaa -tyylillä,
- tuplanopeudella,
- niin, että bändin basisti kertoo vitsin ja ba-dum-tssh:t siihen päälle
- yms. yms.

Esitys oli hervottomampi kuin olin kuvitellutkaan, ja tupa oli täynnä väkeä. Esityspaikkana oli Barker-teatteri Turun liikuntakeskus Alfan vieressä, vanhan Barkerin tehtaan talossa.



Tulevat näytökset:
Sunnuntai 19.4. klo 19.00
Tiistai 21.4. klo 19.00
Keskiviikko 22.4. klo 19.00
Torstai 23.4. klo 19.00
Perjantai 24.4. klo 19.00

MENKÄÄ KATSOMAAN! :)

P.S. Tänään sunnuntaina liput illan esitykseen on pari tuntia vain 6 € normaalin 10 €:n (opiskelijat) / 12 €:n (normaalihinta) sijaan! (Facebookista kopsattu)

"Hip hei! Huomenna vaalipäivän kunniaksi klo 13-15 Happy Double Hour, jolloin lippuja sunnuntai-illan näytökseen saa ostaa speksimme kotisivuilta hintaan 6 €/kpl! Nyt kaikki huutelemaan omstartteja!! Jiiihaaaaa!!!!"

Speksin kotisivu:
http://hybridispeksi.herokuapp.com/

Facebook-sivu:
https://www.facebook.com/events/781260885291633

Speksin traileri:

16.4.2015

Luomenpoisto YTHS:ssä, osa II

Kirjoittelin tuossa viime joulukuussa luomien leikkauttamisen vaikeudesta YTHS:ssä, ja tänään tulee jatkoa tarinalle.

Kerroin, että luomia ei saa poistatettua, jos siihen ei ole kehittynyt melanoomaa. Kuinka ollakaan, nyt maanantaina huomasin, että yhteen käsivarren luomistani oli kehittynyt pieni tumma piste, ja tumma alue on tässä viikon mittaan laajentunut hieman, ja myös paisunut.

Sain tälle päivälle ajan terveydenhoitajalle, joka katsoi luomea eikä oikein osannut sanoa juuta eikä jaata. Dermatoskoopilla tarkasteltuaan hän kuitenkin totesi, että luomessa ei näytä olevan esim. raapimisesta johtuvaa arpikudosta, mikä voisi tummentaa luomea. Eli jotain outoa siinä on.

Luomen läpimitta on n. 1,5 mm.

28.4. on sitten mahdollinen leikkaus, jolloin saadaan selvyys onko kyseessä melanooma. Kyseessä on potentiaalisesti paha ihosyöpälaji, mutta on tärkeää että se löydetään aikaisin.

No, katsotaan mitä löytyy. Ei sitä parane etukäteen stressata.

15.4.2015

Päivän aforismi

Epätietoisuus johtaa luuloihin.
Luulot johtavat mielipiteisiin.
Mielipiteet synnyttävät tunteita.
Tunteista äityy vihaa.
Viha synnyttää väkivaltaa.
Väkivalta kylvää tuhoa.

Sivistä itseäsi.

13.4.2015

Poliisit kävivät ovella - epäiltynä pommin valmistamisesta?

Okei, myönnän, että jutun mehukkuutta syö se fakta, että tämä tapahtui vuonna 2010 Urjalassa asustellessani. Mutta silti hauska tapaus.

Olin jäänyt työttömäksi 2009 syksyllä ja mietiskelin erilaisia vaihtoehtoja työllistymiselle. Laskeskelin eräänä päivänä sitten aikani kuluksi Excelillä vedenlaatututkimuslaboratorion perustamisen kustannuksia ja kokosin siihen myös kemikaalit, joita työhön tarvitaan.

Lähetin taulukon sitten Merckille, Sigma Aldrichille ja muutamalle muulle kemikaalitoimittajalle. Vastaus tuli vain Merckiltä, muilta ei kuulunut paluupostia.

No, unohdin projektin kun pääsin muutamaan työhaastatteluun. Toisella sitten lykästi ja sain ensimmäisen työpaikan, jossa nimikkeenäni oli laborantti. Työnantaja oli Kemira Chemicals Oy Sastamalassa.

Kun olin ensimmäistä päivää töissä tutustumassa laboratorioon, huomasin ruokatauolla, että puhelimeeni oli tullut 20 soittoa. Numero oli outo, joten menin soittamaan rauhalliseen paikkaan takaisin.

- Tuut... Tuut...
Ääni puhelimessa: Ylikonstaapeli Syrjälä
Minä: Moi, olitte yrittänyt soittaa.
Ylikonstaapeli: Juu, katsos kun käytiin sun ovella mutta et ollut kotona. Olit yrittänyt ostaa tollasia kemikaaleja?

*tässä vaiheessa tajuan asian vakavuuden*

Minä: Kyllä vaan. Oon ammatiltani laborantti ja mietiskelin vesilabran perustamista.
Ylikonstaapeli: Ahaa, ok.
Minä: Taidan tietää mistä tässä on kyse. Listalla on sellaisia aineita mistä saisi tehtyä vaikka pommin tai jonkun, mutta se ei ollut tarkoitus.
Ylikonstaapeli: Niin. Milloin tulet kotiin tänään?
Minä: Oon kotona kuudelta, voitte tulla silloin juttelemaan jos haluatte.
Ylikonstaapeli: No, eiköhän tämä ole tässä. Piti vaan varmistaa. Hyvää päivänjatkoa.

Huhhuh. Kuumotti jälkeenpäin koko päivän, eikä asia ollut yhtään parempi kun kuulin silloiselta paremmalta puoliskoltani, että hän ei ollut uskaltanut avata ovea heille, vaikka olikin kotona.

Tarinan opetus?

Jos kyselet kemikaalien hintoja sähköpostitse omalla nimelläsi, poliisi tulee jututtamaan. Joko joku kemikaalitoimittajista ilmiantoi minut, tai sitten poliisi pääsee ihmisten sähköposteihin käsiksi tuosta vaan.

No, täytyy myöntää että profiilini ei tuolloin ollut mikään kovinkaan luottamusta herättävä: mieshenkilö, nuori, työtön ja asuu maalla, jossa voi tehdä kaikkea huomiota herättämättä :D

8.4.2015

Myynnissä läppäreitä, vesijäähdytetty pöytäkone, lukiokirjoja ja Canonin objektiivi

Täytyy hieman mainostaa Huudossa olevaa krääsääni täällä, eli siitä vaan huutamaan tai tekemään tarjouksia, jos hinnat eivät miellytä :)

http://www.huuto.net/hakutulos/sellernro/226596

Valmistut tänä keväänä ja paperit pitäisi toimittaa yo:lle jo nyt?! Ei hätää!

Ongelma: valmistut tänä keväänä ja saat tutkintotodistuksen vasta toukokuun lopulla. Hakuvaiheessa saat tietää, että yliopisto haluaa sinun toimittavan paperit 23.4. mennessä. Vaihtoehtosi:
a) panikoit, luovutat, riehut ja menet Hansakorttelin edustalle potkimaan mummoja kuin mikäkin elämäm korkea koululainen konsanaan
b) valtiomiesmäisellä rauhallisuudella otat tilanteesta niskalenkin ja luet seuraavan tekstinpätkän:

Hätä ei ole tämän näköinen! Turun yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan valintaoppaasta (s. 104) löytyy seuraava ohjeistus:
"Mikäli hakijan hakukelpoisuuden tuottavan
tutkinnon suorittaminen esim. ammatillisessa
oppilaitoksessa tai vastaavassa on vielä kesken, hänen
tulee toimittaa todistus hakuaikaan mennessä
suoritetuista opinnoista, esim. opintorekisteriote tai
muu oppilaitoksen antama todistus."
Eli sitä prameaa tutkintotodistusta ei tarvitse olla kädessä, vaan pyydät oppilaitokselta opintorekisteriotteen, josta ilmenee suoritetut opinnot. Muiden tiedekuntien kohdalla saattaa olla eri käytäntöjä, ja tietysti muiden yliopistojenkin välillä voi olla jonkinlaista vaihtelua. Turun yliopiston valintaoppaat:
http://www.utu.fi/fi/Opiskelu/hakeminen/yhteishaku/Sivut/Valintaopas.aspx

HUOM. HAKUAIKA PÄÄTTYY HUOMENNA TORSTAINA 9.4.2015 KLO 15:00

Enää kaksi tenttiä ja se on siinä! (melkein)

Orgaanisen kemian tentti oli eilen. Valmistautumiseni oli todella huono, mutta ihan hyvin se meni (puolivärisevällä äänensävyllä ilmaistuna). Tenttiä varten oli opeteltavaa asiaa enemmän kuin tarpeeksi... Markovnikovin sääntö, Zaitsevin sääntö, kaikenlaisten tiedemiesten nimillä varustettuja reaktioiden nimiä... Huhhuh! Toivottavasti selviän! Onneksi kyseisellä kurssilla tentti tekee vain osan arvosanasta:

"Arvosana lasketaan oppituntien, pienryhmätehtävien ja tentin yhteispisteiden perusteella. Tentin painoarvo on 44 % ja oppituntien ja demojen kummankin 28 %."


Biomolekyylit II:sta oli tullut numero tänään - nelonen pärähti. Olen tyytyväinen tulokseen, sillä valmistauduin tenttiin oikein urakalla.

Nyt on enää fysikaalisen kemian (5.4.) ja fysiikan peruskurssi 4:n (8.5.) tentit edessä. Ja 20.5. on LÄÄKIKSEN PÄÄSYKOE. Siihen valmistautuminen tuottaa tämän kevään paineista leijonanosan! Viime kerralla jäi 20 pisteestä, katsotaan nyt paljonko jää paitsi.

Lääkiksen pääsykokeen jälkeenkin on tosin tenttejä... Tarkoituksena on kesäkuussa mennä korottamaan biomolekyylit I:n ja matematiikan peruskurssi A:n arvosanoja, jotka molemmat ovat häpeällisiä ykkösiä.

4.4.2015

"Lemmikkini"

PÄIVITYS 27.8.2015

Arnold löytyi juuri kuolleena terraariostaan. Ihmettelin kun ei ole vähään aikaan kuulunut saksien kalistelua terran laseja vasten kun se kiipeilee, mutta näin olikin käynyt. Vähän yli vuoden päivät ehti mulla olla, mutta ehkä ikä tuli täyteen, skorpparit elävät vain muutamia vuosia. Olosuhteet ja puitteet pidin hyvinä loppuun asti.

Kuva Arskasta kun löysi talvella lämpölampun luokse.

------------------------

Pääsiäinen on blogipäivityksiä täynnä! Turhiakin sellaisia, sillä kerronpa nyt lemmikistäni. Tai no, ei tätä nyt aivan moiseksi voi kutsua. Kyseessä on nimittäin skorpioni, jonka laji on Heterometrus scaber, suomenkielistä nimeä lajilla ei tietääkseni ole.

Ostin "Arnoldin" viime vuonna pornaislaisesta eläinliikkeestä, ReptileManiacsista. Yksilö maksoi 18 € ja olin aivan innoissani saadessani sen. Minulla on ollut aiemmin kaksikin skorpionia (keisariskorpioneja [Pandinus imperator] molemmat), mutta siitä on aikaa kymmenisen vuotta. Lisäksi minulla on ollut kaikenlaista muutakin, mm. skinkkilisko, maakilpikonna, tarantula ja akaattikotiloita.

Pidän hämähäkkieläimistä ja tykkään erityisesti seurata niiden käyttäytymistä. Tämä skorpioni on rauhallisiin keisariskorpioneihin verrattuna varsinainen raivopää. Lajin epävirallinen englanninkielinen nimi, Asian hissing scorpion, kielii siitä että ne osaavat myös sihistä. Olen itsekin kuullut Arskan sihisevän, kun kaadan vettä sen juomakuppiin. Tietäisipä se, että olen rauhanomaisin tarkoitusperin tunkeutumassa sen reviirille.

Nousiko kysymyksiä? Mitä se syö? Onko myrkky poistettu? Kuinka myrkyllinen se on? Mitä jos se pääsee karkuun?

Se syö eläviä ruokahyönteisiä (esim. jauhotoukkia, sirkkoja), joita saa lemmikkieläinliikkeistä tai luonnosta.

Myrkkyä ei ole poistettu. Tietääkseni miltään skorpionilajilta ei poisteta myrkkyä tai myrkkypiikkiä, vaikka tiedän että Suomessa kasvatetaan hengenvaarallisen myrkyllisiäkin lajeja. Skorpioneilla on vielä se hyvä ominaisuus, että vaikka myrkkypiikki poistettaisiinkin, niin se kasvaa takaisin.

Jos se pistää, niin efekti on samanlainen kuin jos muutama ampiainen pistäisi samaan paikkaan. Sattuu siis.

Jos se pääsee karkuun, niin sitten etsitään. Ja laitetaan rappukäytävän ilmoitustaululle lappunen

"Skorpioni karannut! Viihtyy kengissä sekä peittojen ja vaatteiden seassa."

Tarantulani pääsi kerran karkuun terraariostaan, mutta se oli jäänyt majailemaan vain terraarion päälle, onneksi :)

Lopuksi muutama kuva skorpionista. Pimeissä kuvissa olen valaissut skorpionia UV-valolla, joka saa ulkoisen tukirangan β-karboliinin fluoresoimaan.







Kovaa asiaa: liukoisuustulo

Liukoisuustulo on loppujen lopuksi melko yksinkertainen asia. Lyhyesti sanottuna se on tasapainotilaa kuvaava luku, josta voidaan päätellä, paljonko kiinteää ainetta liukenee maksimissaan liuottimeen (esim. vesi).

Liukoisuustulon yleinen sääntö on, että jos on reaktio

MaXb (s) a Mb+ (aq) + b Xa- (aq)

niin sen liukoisuustulo (solubility product) on

Ksp = [Mb+]a·[Xa-]b

Hakasulkeet tarkoittavat konsentraatiota. Mutta eikö olekin tarpeeksi hankalan näköistä? :D Otetaan siis esimerkki:

Laske vismuttisulfidin (Bi2S3) liukoisuustulon arvo 25 ºC:ssa, kun sen liukoisuus veteen on 1,0 · 10-15 mol/l.

Muodostetaan reaktioyhtälö:

Bi2S3 (s) 2 Bi3+ (aq) + 3 S2- (aq)


Stoikiometrisistä kertoimista pystymme näkemään, että kun 1,0 · 10-15 moolia vismuttisulfidia liukenee täysin yhteen litraan (sen enempää ei liukene, koska liukoisuus veteen on maksimissaan tuon verran), siitä irtoaa kaksinkertainen määrä vismutti-ioneja ja kolminkertainen määrä sulfidi-ioneja, taulukkomuodossa esitettynä näin:



Nyt meillä on vismutti- ja sulfidi-ionien konsentraatio. Tehdään liukoisuustulon lauseke tälle reaktiolle:

Ksp = [Bi3+]2·[S2-]3

Ja sitten vain sijoitetaan konsentraatiot lausekkeeseen ja aletaan laskemaan.
Ksp = (2,0 · 10-15 mol/l)2 · (3,0 · 10-15 mol/l)3 = 1,08 · 10-73 mol5/l5
≈ 1,1 · 10-73 mol5/l5 (kaksi merkitsevää numeroa lähtötiedoissa)
Miksei sitten vismuttisulfidin konsentraatiota oteta mukaan liukoisuustulon arvoon? No, koska liukoisuustulolaskuissa kiinteän aineen arvo (”aktiivisuus”) on yksi, joten se voidaan hyvillä mielin jättää pois laskuista.

Ja kuten alussa sanoin, niin liukoisuustulosta voidaan päätellä, paljonko ainetta liukenee liuottimeen. Se tapahtuu vallan yksinkertaisesti: kirjoitamme taas reaktioyhtälön, johon merkkaamme ionien määrän x:llä ja kerromme sen stoikimetrisellä kertoimella. Menemme ikään kuin takaperin yllä kuvattua reittiä. Kiinteän aineen konsentraatio tässä on x, koska se hajoaa 2x:ksi vismutti-ioneja ja 3x:ksi sulfidi-ioneja:





Kirjoitamme sitten jälleen liukoisuustulon kaavan ja sijoitamme x:t sinne (jätän mol/l:t x:stä pois sekaannuttamasta):

Ksp = [Bi3+]2·[S2-]3 eli
1,08 · 10-73 mol5/l= (2x)2·(3x)3
1,08 · 10-73 mol5/l= 4x2 · 27x3
1,08 · 10-73 mol5/l5= 108x5

Ratkaistaan tästä x:

1,08 · 10-73 mol5/l= 108x5         || : 108
1,00 · 10-73 mol5/l5 = x5                 ||( ) 1/5 eli otetaan 5-kantainen juuri molemmilta puolilta
x = 1,00 · 10-15 mol/l
≈ 1,0 · 10-15 mol/l

Mitä tulos sitten tarkoittaa? Se kertoo, kuinka monta moolia vismuttisulfidia liukenee veteen niin, että jäljelle ei jää yhtään sakkaa (siksi reaktioyhtälötaulukossa vismuttisulfidin loppukonsentraatioksi on merkattu 0 mol/l). x kertoo siis, että vismuttisulfidia liukenee 1,0 · 10-15 mol/l, ja koska yhdestä moolista vismuttisulfidia tulee kaksinkertaisesti vismutti-ioneja ja kolminkertaisesti sulfidi-ioneja, niin kylläisessä liuoksessa ionien määrä on:

[Bi3+] = 2,0 · 10-15 mol/l
[S2-] = 3,0 · 10-15 mol/l

Jopon ohjaustanko

Tunturi Poni -polkupyöräni sai lisäaikaa, kun sain korvattua murusiksi menneet poljinkangen laakerit toisen Tunturin laakereilla. Vaihtotyö oli melko hurjaa: sai paukutella lekalla oikein sydämensä kyllyydestä noita Fauber-keskiön laakerikuppeja, että lähtivät irti.
Ponissani on tämän lisäksi myös etuhaarukka toisesta pyörästä :D

Mutta siis, tykkään ajella ns. selkä suorassa, ja siksi olenkin laiskanlaisesti etsiskellyt Jopon karikatyyrimäisen korkeaa tankoa. Kävinkin Pyöräpalvelu Berggren Oy:ssä (Nuppulantie 5), jossa kyseinen ohjaustanko lyötiin käteeni kuin apteekin hyllyltä. 20 € kustansi, varsin loistavaa. Värivaihtoehtojakin on: löytyy hopeana ja mustana.

Nyt kelepaa taas viipottaa menemään tuolla. Tulisipa nyt vain lämpimämmät ilmat.



1.4.2015

Opiskelujen apuna moolimassalaskin

Tämä nyt ei hyödytä ketään, mutta pitää silti näyttää kuriositeettina tällainen moolimassalaskin, joka on saksalais-suomalaisen nörtteily-yhteistyön tulos. Ohjelmoin alun perin Emil Tchekovin käsialaa olevan MolM-moolimassalaskimen Nokia 9210:lle (vuoden 2001 puhelin, josta moni teistä ei tiedä mitään :D ), ja siitä on varsin paljon apua kun pitää laskeskella puuduttavia moolimassoja yhteen. Katso video alta, niin näet miten se toimii.


Aamuherätys

"No se on Kaukokiidon lähetti morjens! Ootko kotona, sulle olis tällainen neljän kilon paketti!"

Tällaisella puhelulla alkoi aamuni tänään. En tiennyt, mitä tuleman pitää, koska en ollut tilannut mitään, mutta kun lähetti sanoi että sisällä on vihkoja, niin johan alkoi raksuttaa.

Olin nimittäin taannoin ostanut Citymarketista muutaman vihkon, joissa oli valmistusvirheenä sellainen, että jokaisessa lehdessä oli kolmasosa ruudukkotonta aluetta. Ehdin ottamaan vihkot luennolle, ja niihin oli pakko raapustaa matematiikan muistiinpanoja, koska muutakaan ei ollut saatavilla. Kerroin tuotevirheestä valmistajalle ja se tuotti varsin mukavasti hedelmää.

Valmistaja eli Paperipiste laittelikin sitten kunnon tuotehyvityspaketin tulemaan. Asiakaspalveluhenkilö oli aivan loistava ja muutenkin kyseisellä lafkalla on arvot kohdallaan! Vihkojen tarpeessa tulen kyllä ostamaan heidän tuotteitaan tästä eteenpäin, sen verran positiivinen fiilis jäi tästä laatikollisesta! :)

"Pari" vihkoa :)