29.3.2017

Kesätyöpaikka saatu

Työhaastattelu taisi mennä melko hyvin, sillä sain kuin sainkin kesätyöpaikan Uudestakaupungista Yaralta! Tämä onkin nyt sitten ensimmäinen työpaikka yliopistotaipaleellani, ihan hienoa päästä työn syrjään tässä vaiheessa. Ja saa kerättyä pienen pesämunankin vaihdon ajalle!

21.3.2017

Työhaastattelu

Tein lauantaina videohaastattelun Yaralle Uuteenkaupunkiin, missä oli kesälaborantin homma vapaana. En ole ennen tehnyt videohaastatteluja, mutta täytyy sanoa että tykkäsin kovasti. Siinä saa itse mietiskellä vastaustaan pienen tovin ja vastata rauhassa kysymyksiin.

Torstaina on sitten haastattelu paikan päällä. En olekaan vähään aikaan ollut haastattelussa, mutta eiköhän se hyvin mene. Katsotaan, josko tärppäisi. Paikka ainakin on sellainen, missä haluaisin työskennellä.

Työmatka-ajoa tulee n. 80 km per suunta päivässä, mikä on sama kuin Kemiralla ollessani, eli ei ongelmaa.

10.3.2017

Kiinaan!

Edellinen osa: 21.1.2017 – Jätin juuri vaihto-opiskeluhakemuksen!

Viime tiistaina se tuli, eli sähköpostiin kilahti hyväksymispäätös vaihtoon Turun yliopiston puolesta! Lähden ensisijaiseen vaihtoehtooni, Shenzhenin yliopistoon, jossa oleskelen syyslukukauden eli reilu 4 kuukautta opiskelemassa kiinan kieltä. Hieno homma! Nyt vaan stipendihakemukset vireille ja kirppiksiltä katselemaan matkalaukkuja!


Erittäin osuvasti Finnair alkaa tehdä lentoja Shenzhenin naapurikaupunkiin Guangzhouhun, ja reitti kestää lokakuuhun saakka. Guangzhoun ja Shenzhenin välillä kulkee metro, joten yliopistolle päässee ongelmitta.

Seuraava osa: 24.6.2017 – Lähtemisen valmistelua