31.5.2016

Vanha ystävä

Analyyttisen tentti meni suhteellisen hyvin eilen, ja pyöräillessäni yliopistolle meinasi sydän pakahtua ilosta, kun kolmisen vuotta sitten omistamani auto – 2,2-litrainen 1989-vuoden Audi 100 – tuli kylillä vastaan! Näiden vanhempien pirssien kanssa ei voi ikinä olla varma, että tulevatko enää myyntihetken jälkeen vastaan, varsinkin kun ostaja on alle parikymppinen nuori, joka ostaa auton ärjymiskruisailuun.

Mutta siinä tuo pomo-Audi lipui liikennevaloissa ohitseni, ja käyntiäänet olivat oikein terveitä. Vuonna 2013 vaihtamani pakoputkisto piti selvästi vielä pintansa.

Asuin tuolloin Akaassa ja myin sen Mietoisiin, ja nyt täällä Turussa ajokilla ajeleskeli joku toinen kaveri. Kyllä (Varsinais-)Suomi on pieni paikka.




On vain hyviä muistoja kyseisestä pelistä. Nykyisen 1995-vuoden Volkswagen Golfini kanssa ei tulisi mieleenkään ajella 120 km/h (eipä sillä edes saisi, kun on pakettiautoksi rekisteröity), kun taas tällä koslalla ajaminen noissa nopeuksissa oli varsin nautinnollista. Miinuksena oli vain korkea kulutus (8 l / 100 km), kalliit varaosat ja kaikenlaisten erikoistyökalujen tarve korjaushommissa.

28.5.2016

Kovaa asiaa: liukoisuustulon laskeminen standardipotentiaaleista

Analyyttisesta kemiasta on tentti ylihuomenna. Sen kunniaksi kirjoitan, että miten lasketaan yhdisteen liukoisuustulo standardipotentiaaliarvojen avulla. Asensin blogiini myös MathJax-tuen, jolla saan virkattua hienoja yhtälöitä suoraan tekstin sekaan, kun aiemmin tein ne Wordin kaavaeditorilla ja liitin ne tänne kuvina.

--------------------------------

Yhdisteenä olkoon hopeajodidi AgI, jonka liukoisuustulo 25 °C:ssa pitäisi laskea, kun tiedetään seuraavat standardipotentiaalit kyseisessä lämpötilassa:

Puolireaktio (pelkistyminen)E° (V)
AgI(s) + e- ---> Ag(s) + I--0.15
I2(s) + 2e- ---> 2I--0.54
Ag+ + e- ---> Ag(s)0.80

1. Hopeajodidin liukenemisen reaktioyhtälö on seuraava:

AgI(s) ⇌ Ag+(aq) + I-(aq)


Liukoisuustulon kaava reaktiolle on

$K_s=\frac{[Ag^+][I^-]}{[AgI]}$

Ja koska kiinteiden aineiden aktiivisuus on 1, voidaan se poistaa kaavasta:

$K_s=[Ag^+][I^-]$

2. Käytetään laskuihin seuraavia tietoja (aiemman taulukon viimeinen rivi on käännetty toiseen suuntaan, sillä reaktiossa kiinteä hopea jatkaa hapettumistaan hopeaioniksi):

E° (V)
AgI(s) + e- ---> Ag(s) + I¯ -0.15
Ag(s) ---> Ag+ + e- -0.80

Yhteensä potentiaalieroksi tulee näiden reaktioiden summa eli -0,95 V.

3. Käytetään Nernstin yhtälöä:

$E_{cell}=E^o-\frac{R\cdot T}{n\cdot F}\cdot ln([Ag^+][I^-])$

$\Leftrightarrow E_{cell}=E^o-\frac{R\cdot T}{n\cdot F}\cdot ln(K_s)$

R = moolinen kaasuvakio, T = lämpötila, n = siirtyvien elektronien määrä (tässä tapauksessa 1) ja F = Faradayn vakio

Kaava voidaan yksinkertaistaa 25 °C:ssa seuraavaksi:

$E_{cell}=E^o-\frac{0,0592}{n}\cdot log(K_s)$

Pyöritellään kaavasta $K_s$:

$E_{cell}=E^o-\frac{0,0592}{n}\cdot log(K_s)$


$\Leftrightarrow E_{cell}-E^o=-\frac{0,0592}{n}\cdot log(K_s)$

$\Leftrightarrow (E_{cell}-E^o)\cdot n={-0,0592}\cdot log(K_s)$

$\Leftrightarrow (E_{cell}-E^o)\cdot n={-0,0592}\cdot log(K_s)$

$\Leftrightarrow \frac{(E_{cell}-E^o)\cdot n}{-0,0592}=log(K_s)$

$\Leftrightarrow K_s=10^{\frac{(E_{cell}-E^o)\cdot n}{-0,0592}}$

Sijoitetaan arvot lausekkeeseen ja lasketaan:

$K_s=10^{\frac{(0-(-0,95))\cdot 1}{-0,0592}}=8,5\cdot 10^{-17}$

--------------------------------

Tekstin pohjana on sivu http://www.chemteam.info/Equilibrium/Calc-Ksp-from-cell-potential-values.html

Macciavellin aamiainen

Kävin torstaina ensimmäistä kertaa aamiaisella opiskelijaravintola Macciavellissa. Ravintolan nettisivuilla ei ole juurikaan tietoa aamupalan sisällöstä tai hinnasta, mutta yllätyin positiivisesti, kun kävin syömässä: laareista saa ottaa leivän runsaine särpimineen, keitettyjä kananmunia, tuoremehua, mysliä, hilloa ja kahvia, jota saa santsata. Hinta on 4,30 €, mikä ei ole ollenkaan paha hinta kun miettii, mitä moisesta joutuisi maksamaan varsinaisissa kahvilaravintoloissa.


Arvosanaksi annan tälle 5/5!

23.5.2016

Kesäajan toimeentulo opiskelijalla = kesäopinnot

Turussa opiskelija ei enää voi saada toimeentulotukea kesällä. Yliopisto tarjoaa kesäopintoja, joten sosiaalitoimisto pakottaa opiskelijan opiskelemaan kesällä, vaikka opinnot eivät mitenkään liittyisi omaan alaan. Kesäopintoihin liittyy seuraavat seikat:

- kesäopinnot on suoritettava 1.6. - 31.8.
- opintopisteitä täytyy tulla 5 op/kuukausi eli yhteensä 15 koko kesältä
- kesäopintoihin ei voi sisällyttää opintoja, jotka ovat suoritettu ennen 1.6. tai 31.8. jälkeen
- kesän numeronkorotustentit (eli kurssi suoritettu kesää ennen) voidaan sisällyttää kesäopintoihin, jos tentin arvosana on tärkeä jatkoa ajatellen (esim. jos numeron täytyy olla tarpeeksi korkea, jotta saa opiskeluoikeuden johonkin muuhun kurssiin)
- kannattaa muistaa, että uusi lukuvuosi alkaa 1.8., eli jos suorittaa 0 op kesä- ja heinäkuussa ja 15 op elokuussa, kirjataan opintopisteet seuraavalle lukuvuodelle
- jos olet tehnyt koko lukuvuonna paljon opintopisteitä, ei sinun tarvitse ottaa stressiä opiskeluista, sillä Kela katsoo vain lukuvuoden keskiarvoa - eli jos sinulla on ajalta 1.8.2015 - 31.5.2016 vaikkapa 75 opintopistettä, haet kesäopintotukea ja et saa niitä suoritettua, ei Kela peri mitään takaisin sillä olet jo suorittanut tarpeeksi pisteitä koko lukuvuonna

Kun esim. kemian laitoksella valmistumiseen menee joka tapauksessa kolme vuotta (tutkinnon rakenteen vuoksi aikaisempi valmistuminen ei ole mahdollista), niin ongelmaksi muodostuu opintotukikuukausien määrä. Alempaan tutkintoon on varattu 32 tukikuukautta, ja jos opiskelet joka kesä, käytät kahtena ensimmäisenä vuonna 11 (syys - heinä) + 12 (elo - heinä) = 23 kuukautta. Kolmantena vuonna pääset huhtikuulle saakka, jonka jälkeen tukikuukautesi loppuvat. Touko-, kesä-, heinä- ja elokuu ovat siis tulottomia.

Tuen määrässä on kolme rajoitusta:

1. kandivaiheen opintoihin saa maksimissaan 32 kuukautta tukea
2. maisterivaiheen opintoihin saa maksimissaan 23 kuukautta tukea
3. kandi- ja maisterivaiheen kuukausien määrä on yhteensä maksimissaan 50 kuukautta

Homma menee seuraavien kuvien mukaisesti. Opiskelija aloittaa opinnot siis vuonna 2016 ja valmistuu ajallaan. Hän saa kesäksi töitä.



Jos hän ei kuitenkaan onnistu saamaan tuloja kesällä, hänet pakotetaan opiskelemaan, mikä tarkoittaa seuraavaa:


Kuukaudet loppuvat siis sekä kandi- että maisterivaiheessa. Opiskelijan on siis paras löytää töitä, muuten käy kalpaten.

Kyselin asiaa Kelasta, ja he kirjoittivat hienon ja analyyttisen vastauksen asiasta (klikkaa suuremmaksi):


18.5.2016

Nyt se on taas ohi

Lääkiksen pääsykoe, nimittäin. Tänä vuonna aloitin lukemaan reilu viikko ennen koetta, ja se kostautui. Se perhanan sähkömagnetismi olisi pitänyt kerrata vielä paremmin, mutta ei voi mitään. Koe oli täynnä melko helpohkoja ja suoraviivaisia tehtäviä, mutta 19 pisteen edestä (8 % tentin maksimipistemäärästä) jätin vastaamatta, joten eipä taida tänäkään vuonna lääkis kutsua.

Tämän vuoden kokeen nimi voisi olla hevoskoe (aiempina vuosina silmäkoe, saunakoe ja muita), sen verran näitä kavioeläimiä nimittäin vilisi sivuilla! Maksimi oli 240 ja suuri osa tehtävistä oli muhkeita, yli 10 pisteen tuottoisia.

11.5.2016

Valokuvia Naantalista

Olen käynyt Naantalin vanhankaupunginrannassa laivan kyydissä, mutta en ole aiemmin astunut maan kamaralle siellä. Eilen lähdin kuitenkin iltamyöhäisellä pakoon asuntoni kuumuutta ja suuntasin juurikin armon laaksoon kuvaustarpeet mukanani. Paikka on aivan upea, ja auringonlasku oli vielä upeampi.





10.5.2016

Lääkiksen pääsykoe viikon päästä

Lääkiksen pääsykoe on 8 päivän päästä keskiviikkona 18.5. Aloitin luku-urakan eilen, joten suuria odotuksia läpipääsemisestä ei tänä vuonna ole. Käyn kuitenkin koittamassa, ja vaikka en pääsisikään nyt, olen iloinen kun voin jatkaa sitten ainakin kiinan opintopolkua, mitä ei lääkiksessä välttämättä voisi tehdä.

Mahdollisuuksiani alentaa myös tänä vuonna käyttöön otettu ensikertalaiskiintiö, jonka mukaan 65 % lääkikseen valittavista on sellaisia, jotka eivät ole ottaneet opiskelupaikkaa vastaan yliopistosta vuonna 2015 tai sen jälkeen, eli suoraan lukiosta tulleilla on paremmat mahdollisuudet. Itse taistelen siis tuossa 35 %:n luokassa, sillä aloitin opintoni vuonna 2014.

7.5.2016

Valokuvia Hirvensalosta

Sain auton katsastettua, joten oli pakko päästä vähän ajelemaan. Heräsin klo 4:50 ja lähdin niiltä sijoiltani kuvaamaan Turun Hirvensaloon. Aamut ovat todella hienoja nyt, kun aurinko porottaa jo aamuyöllä täydeltä terältä.





Viimeisen väreistä pidän kovasti, vaikka otos ei muuten ole mitenkään ihmeellinen.

3.5.2016

Kiinan keskustelukurssista vitonen!

Huhhuh, en olisi uskonut, että saisin kiinan keskustelukurssista vitosen! Nyt kiinan opintopolku näyttää melko hyvältä, kun kaikista kolmesta tähän asti käydyistä kursseista on tullut vitonen. Huh, että tuli hyvä mieli.


Viikon alkuaine: litium (Li)



Kemiallinen merkki: Li
Järjestysluku: 3
Kategoria: alkalimetallit
Ryhmä: 1
Jakso: 2
Lohko: s
Moolimassa: 6,941 g/mol
Elektronia kuorilla: 2, 1
CAS-numero: 7439-93-2
Olomuoto (NTP): kiinteä
Tiheys: 0,534 kg/l (lähellä huoneenlämpöä)
Sulamispiste: 453,69 K (180,54 °C, 356,97 °F)
Kiehumispiste: 1615 K (1342 °C, 2448 °F)
Kiderakenne: tilakeskinen kuutiollinen
Hapetusluvut: 1
Elektronegatiivisuus: 0,98 (Pauling-asteikko)
Nimen alkuperälithos
Nimen tarkoitus: kivi: alkuaine löydettiin petaliittikivestä (litiumalumiinisilikaatti)
Faktoja:
- litiumsuolat emittoivat punaista valoa, kun niitä poltetaan
- kelluu vedessä (tosin reagoi voimakkaasti tuottaen vetyä) 
- on niin pehmeää, että sitä voi leikata veitsellä
- käytetään karbonaattimuodossa mielialantasaajana kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä (kiitos Sonja :) )

Huonosti meni

Kello on viittä vaille viisi aamulla. Ajattelin mennä kuvaamaan, mutta täytyy pyöräyttää blogipostaus sitä ennen.

Olin typerän itsevarma mennessäni tenttimään Mitä biotekniikka on? -kurssin. Valmistauduin siihen huonosti ja suoriuduin siitä huonosti, mikä teki sen, että numeroksi tuli kakkonen. Pakko käydä korottamassa arvosanaa vielä tämän kuukauden aikana, kun siihen on vielä mahdollisuus.

Lääkiksen pääsykoe on 18.5. ja analyyttisen kemian tentti 30.5. Kesällä on vielä fysikaalisen kemian aineopinnot A:n tentti, ja jos löytyy harrastuneisuutta, voisin käydä kokeilemassa orgaanisen kemian aineopintojen kakkosen korottamista. Saapa nähdä.

Huomasin, että blogini yksi luetuimpia tekstejä on viime aikoina ollut liukoisuustulopostaus. Olisivatkohan lääkispreppaajat asialla, vai kuinka? :)

Viittä vaille viiden sanotaan muuten olevan paras kalastusaika. Enpä ole pitkään aikaan käynyt uistelemassa, mutta tänä kesänä voisi käydä muutaman kerran kokeilemassa.

1.5.2016

Ihmisvuori, ihmismeri

Kiinassa oleva sanonta tungokselle, 人山人海 (rén shān rén hǎi) eli ihmisvuori, ihmismeri, sopii Turun keskustan vappuun kuin nyrkki silmään. En muistanutkaan, miten paljon porukkaa tuonne kerääntyy: mäeltä alas käveleminen oli työn ja tuskan takana, vaikka sen ei yleensä sitä pitäisi olla. Valkoisia lakkeja oli massoittain, mutta muutamia ammattilakkejakin tuli bongattua joukosta. Tästä vapusta lähtien lakkirepertuaariin lisättiin myös yksi uusi malli, nimittäin yhdistyksemme Anatis ry:n lakki, joka on valkolakki käänteisillä väreillä. Lakin on taiteillut kasaan ompelija Jenni Joska.


Monet olivat kiinnostuneita tästä, ja levitin samalla amiksesta yliopistoon -polun ilosanomaa kaikille, jotka tulivat kyselemään. Huomasin, että monet eivät tiedä, että ilman lukiotakin pääsee yliopistoon.

Illanvietto sujui mukavasti, joskin viskiä tuli otettua ehkä enemmän kuin olisi tarvinnut, mutta jo ennen puoltayötä olin sängyssä nukkumassa. Ei vanha enää jaksa.