26.2.2017

Amiksesta lääkikseen

Ollaan Anatis ry:ssä joskus mietitty, että mitenköhän lääkiksessä on lukiottomia opiskelijoita, ja nyt asiaa valotti Savon Sanomat, joka kirjoitti 21-vuotiaasta sähköasentaja Sami Halmelasta, joka pääsi lääkikseen ammattikoulupohjalta. On kyllä kivikova kaveri!

Artikkelin pohjalla on kiinnostavia tunnuslukuja:

Suurimmalla osalla on yo-tutkinto 

Vuonna 2015 Suomen yliopistoissa opiskeli 160 725 opiskelijaa.
Yliopisto-opiskelijoista vain 3 712 eli 2,3 prosenttia oli sellaisia, joilla oli ammatillinen tutkinto, mutta ei ylioppilastutkintoa. 
Lääketieteen opiskelijoita oli tuolloin yhteensä 6 275, joista vain 0,37 prosentilla oli ammatillinen tutkinto, mutta ei ylioppilastutkintoa. 
Oikeustieteen opiskelijoissa vastaava prosenttiosuus oli 0,9 prosenttia, kasvatustieteissä ja psykologiassa 2,32 ja kielitieteissä 1,39. 
Syksyllä 2016 alkaneeseen lääketieteen koulutukseen hakeneista 291 ei ollut suorittanut ylioppilastutkintoa. Näistä hakijoista viisi eli 1,72 prosenttia sai ja vastaanotti paikan. 
Oikeustieteen vastaava luvut ovat 288 hakijaa, joista kahdeksan eli 2,78 prosenttia sai ja vastaanotti paikan. 
Prosessi, kemian ja materiaalitekniikassa ilman yo-tutkintoa hakeneita oli 45, joista kaksi eli 4,4 prosenttia sai ja vastaanotti paikan.
(teksti Kia Kilpeläinen, Savon Sanomat)

17.2.2017

Pimeässä loistava kyltti - valmis!



Kuukausia siinä meni, mutta tänään tuli valmista. Kandityöni eli Pimeässä loistavan kyltin valmistus valmistui tänään lopultakin, kun tein viimeisenkin osuuden eli sen kyltin. Mittaukset, raportti ja muut olivat valmiina, mutta kyltti piti hoidella viimeiseksi. Apuun tuli kandiohjaajani Mika, joka hankki vanhan kunnon liimapuikon, jonka jättämiin jälkiin töpöttelin sitten noita pimeässä loistavia aineita. Tällainen siitä tuli:


Kyltissä lukee 无机化学 eli epäorgaaninen kemia kiinaksi. Tämä on tietynlainen paluu juurille, sillä ensimmäiset havainnot kestoluminesenssista (eli tästä ilmiöstä) ovat tuhannen vuoden takaisesta Kiinasta, jossa maaleihin sekoitettiin helmenkuorimursketta, joka sai maalaukset hohtamaan pimeässä.

Työraportistakin tuli melkoinen. Viikkojen mittaan se paisui ja paisui, kunnes saavutti viimeisen sivumääränsä: 54 sivua. Nyt on tyytyväinen olo, mutta vielä pitää kirjoittaa toinen osuus kandista: tutkielma.

14.2.2017

Kemian laitos ei ole kaavoihinsa kangistunut...

...toisin kuin joskus ajattelin. Tänä keväänä, kun hommaa on ollut enemmän kuin riittävästi, pääsimme purkamaan tuntojamme kemian tavoiteaikataulusta vastaaville opettajille, ja he ottivat sen hyvin vastaan ja veivät eteenpäin johtoryhmän käsiteltäväksi. Esim. LuK-tutkielman aikataulu on todella tiukka ja siihen päälle vielä muut kurssit, niin me opiskelijat olimme yhtä mieltä siitä, että harva onnistuu tässä. Tutkielman esityksen siirtoa ehdotettiin, mutta se tuli niin lyhyellä varoitusajalla, että sitä ei voitu tehdä.

Onneksi eräällä kurssilla saimme yhdessä opettajan kanssa neuvoteltua parhaan suoritustavan: aluksi aikataulussa oli pitkän pitkä esitys sijoitettuna jonnekin pahaan kohtaan tässä parin viikon sisällä, kun pitäisi kirjoittaa tutkielmaa samaan aikaan, mutta se siirrettiin sitten toukokuulle (jolloin tutkielmien kirjoittaminen on ohi). No, tämä kun ei kaikille opiskelijoille sopinutkaan, kun porukka on menossa töihin, niin sovimme sitten, että esitykset tehdään PowerPoint-kalvoina nettiin ja sieltä saa sitten itse kukin käydä lukemassa ne.

Olin suunnattoman tyytyväinen tähän ratkaisuun, koska se purki paineita tästä tutkielmankirjoitusajasta. Kemian laitos ei olekaan aivan kaavoihinsa kangistunut, vaan neuvotteluvaraa on. Selvästi arvostavat opiskelijoitaan :)