Vaihdossa: itku pitkästä ilosta

Edellinen osa: 6.1.2018 – Valelääkäri

Viimeisiä päiviä viedään ja viikko on ollut kiireinen ja haikea. Kokeet päättyivät keskiviikkona ja ne menivät hyvin. Tulokset eivät kuitenkaan valmistu ennen ensi viikkoa, jolloin olen jo Suomessa. Opintosuoritusotteen saan kuitenkin kotiin postitettuna kuukauden sisällä, jolloin saan tietää, miten meni. Läsnäoloprosentit luennoilla olivat ihan hyvät, 93,5 %. Muutaman kerran olin poissa sairastumisen takia.

Meillä oli todella hyvä luokkahenki ja hauskaa oli miltei jokaisella kerralla. Istuin eturivissä ja opettaja otti minut usein esimerkiksi, kun hän halusi selventää jotain kielioppiasiaa helposti lähestyttävällä esimerkillä. Usein esimerkki käsitteli minun salaista Suomen-presidenttiyttäni, alkoholin juomista tai valtavaa omaisuutta. Näillä kursseilla tuli naurettua välillä itsensä aivan kippuraan.

Opettajat myös kehuivat luokkaamme erittäin ahkeraksi ja rauhalliseksi. Se menee kuulemma niin, että mitä enemmän korealaisia ja japanilaisia luokassa on, sitä ahkerampi luokka. Olenkin onnellinen, että pääsin näille ylemmille luokille, koska alemmilla oli kuulemma aivan mahdoton meininki, kun luokassa oli paljon slaaveja, latinoja ja amerikkalaisia.

Viikko on mennyt ystävien kanssa, tarkemmin hyvästellen heitä. Kävimme korealaisten kanssa syömässä korealaista ruokaa, ja fiiliksen tunsi selvästi. Samanlaista iloa ei enää ollut kuin aiemmilla kerroilla, koska kaikilla painoi mielessä se, että emme ehkä enää ikinä tule näkemään toisiamme. Nyt kun ollut 4,5 kuukautta kavereiden kanssa joka päivä, niin eron hetki tuntuu todella raskaalta. Itku pitkästä ilosta.

Korealainen kattaus.

Annoin heille lahjaksi nimikoidut täytekynät ja perisuomalaiset kuksat ja sovimme, että jos joskus liikun Kiinassa tai muuten täällä päin maailmaa, niin laitan heille viestiä. Kuten myös he saavat laittaa minulle viestiä, jos liikuskelevat Pohjoismaissa.

Allekirjoitutin Shenzhenin yliopiston vaihtokoordinaattorilla vaihtoaikatodistuksen, jonka Turun yliopisto vaatii vaihto-opiskelijoilta. Sain koordinaattorilta lahjaksi yliopiston kyklooppimaskottipehmolelun, vastalahjaksi annoin kuksan.

Tänään kävin Ikeassa viimeisen kerran. Lihapullaperjantain yli kymmenen viikkoa jatkunut perinne saa nyt jäädä. Otin mukaan omia eväitä, sillä sain tällä viikolla tänne kotiväeltä paketin, joka oli pakattu täyteen kaikkea Suomi-syötävää.

Tykki = Turun Yliopiston Kemistit TYK ry:n opiskelijoiden ainejärjestölehti.

Ikean jäätelö, 2 yuania (0,30 €)

Turkuun tulee nyt vaihtoon eräs nuori tyttö täältä. Kävimme hänen kanssaan varaamassa bussiliput lentokentältä Turkuun, esittelin Turkua ja Suomea ja vastasin hänen kysymyksiinsä. Hän nousi juuri koneeseen, joka on huomenna lauantaina aamupäivällä Suomessa.

Nyt itsekin odottelen täällä sunnuntaita, jolloin poistun ikihyviksi. Kanssani on tulossa kaksi painavaa ja ääriään myöten täynnä olevaa laukkua, jotka ovat täynnä mopon osia, pienelektroniikkaa ja tuomisia muille. Ennen lähtöä pitäisi paria kaveria vielä nähdä, mutta tässä on onneksi vielä kaksi päivää aikaa.

Mutta kaikesta huolimatta kaipaan Suomeen todella paljon ja on mukava päästä taas kotiin. Ihmettelen täällä asuvia ihmisiä, jotka ovat asuneet vuosia erossa kotimaastaan eivätkä kaipaa sinne. Itse en pystyisi, koska Suomessa on rakkaat ihmiset, kaverit suomalainen ruoka, luonto, turvallisuus ja opiskelut. Olen ajatuksissani jämähtänyt elokuun lopun Suomeen, eikä auta kun täälläkin on koko ajan ollut upeat kesäkelit tänne tammikuulle asti, joten kulttuurishokki taas sohjossa rämpimiseen on varmasti suuri.

Seuraava osa: 14.1.2018 – Viimeinen päivä

Vaihdossa: valelääkäri

Edellinen osa: 23.12.2017 – Uusi huone

Viimeisiä viikkoja viedään. Koeviikko alkoi eilisellä suullisen kurssin kokeella, jossa piti valita parin kanssa jokin keskusteluaihe, joka vedetään kokeessa läpi ulkomuistista. Minulla ja intialaisella Priyasha-luokkatoverilla oli aiheena (vale)lääkärin ja potilaan välinen 5 minuutin mittainen vuoropuhelu, jossa ensin diagnosoin hänelle oireittensa perusteella aivokasvaimen, joka tarkemmissa tutkimuksissa paljastuikin lopulta vain migreeniksi, huh! Uusia sanoja oli jonkin verran, mutta kovalla harjoittelulla kaikki jäi päähän, muistimme molemmat 100 % vuorosanoista ja saimmekin arvosanaksi 100/100!

Uudet sanat:
aivokasvain - 脑瘤 (nǎoliú)
antikoagulantti - 抗凝剂 (kàngníngjì)
migreeni - 偏头痛 (piāntóutòng)
aspiriini - 阿司匹林 (āsīpǐlín)

Seuraava osa: 13.1.2018 – Itku pitkästä ilosta

Vaihdossa: uusi huone

Edellinen osa: 19.12.2017 – Niin kylmää, että lattia pamahti

Nyt on muutettu lattiavaurion vuoksi. Uusi kämppä on täsmälleen samanlainen kuin aiempikin, mutta parveke osoittaa sisäpihalle, toisin kuin edellinen. Edellisestä avautui näkymä puutarhaan ja lammelle.

Tässä uudessa kämpässä on kuitenkin vikansa: kun menee sisään, niin nokkaan lehahtaa selvä ulosteen haju. Se tullee jostain viemäristä vessasta, koska en ole onnistunut paikantamaan muutakaan lähdettä sille. En kuitenkaan enää viitsi mennä valittamaan asiasta vaan mieluummin kärvistelen tämän vajaan kuukauden tässä.

Naapuriksi sain härmäläisen Antin, joka kuuluu täällä olevaan Seinäjoen AMK:sta tulleeseen kolmen kaverin porukkaan. Mukavia kavereita, joiden kanssa teemme aina jokaperjantaisen Ikean-reissun.

Meidän lisäksi ylempänä asustelee Nivalasta kotoisin oleva Jari-opettaja, jonka olen tavannut kertaalleen. Hän opettaa tietojenkäsittelytieteitä täällä.

Seuraava osa: 6.1.2018 – Valelääkäri

Vaihdossa: niin kylmää, että lattia pamahti

Edellinen osa: 17.12.2017 – Vaihdon kylmin päivä

Kylmät ilmat jatkuvat. Vaihto-opiskelijoiden asuntolassa ei tosiaan ole minkäänlaista lämmitystä, joten koko rakennus viilenee koko ajan ilmojen myötä. Tänään aamulla koneella ollessani kuulin ihmeellistä rasahtelua sängyn alta, mutta en ollut varma, mikä sen aiheutti. Katsoessani kuitenkin sängyn alle huomasin, että lattia oli kuprulla tuosta kohdasta. Hommassa käy lämpökutistumisen vuoksi näin (ylempi kerros on siis laattakerros ja alempi betonikerros).

Koulusta palatessani kävi lopulta niin, että koko lattia pamahti. Olin sängyssä, kun kuulin kovan pamauksen ja huomasin, että laatat olivat nousseet vielä korkeammalle, ja nyt lattiassa oli jo reikä laattojen välissä.

Tämä on melko eksoottista, sillä Suomessa tällaista ei pääse juurikaan tapahtumaan materiaalien oikean valinnan ja melko vähän vaihtelevan sisälämpötilan ansiosta. Tämä koko rakennus on täynnä railoja, ja tuohon seinässä olevaan railoon loukkasin kynteni kun liu'utin kättäni seinässä ja kynsi tökkäsi kiinni.

Nyt joudun muuttamaan tästä kämpästä, mutta onneksi huone on varattuna samasta kerroksesta. On se silti melko ankeaa muuttaa kuukauden vuoksi, kun kaikki tavarani ovat täällä aivan levällään.

Seuraava osa: 23.12.2017 – Uusi huone

Vaihdossa: vaihdon kylmin päivä

Edellinen osa: 13.12.2017 – Kaksi päivää miljonäärin kanssa

Tänään on tämän vaihdon ajan kylmin päivä: 7 astetta, joka tuntuu 5:ltä! Kävimme tänään kavereiden kanssa pyöräilemässä, jonka aikana näki hyvin, että shenzheniläiset ovat tosissaan tämän vallitsevan ilmanalan kanssa: pipot päässä ja untuvatakit päällä.

Asuntolassa ei ole lainkaan lämmitystä, joten kylmyys hiipii tänne melko nopeasti, kun ilma kylmenee. Tässä koneellakin kirjoittelen paksu peitto päälläni, koska huoneessa tuntuu olevan ainakin alle 15 astetta.

Ensi viikolla lämpötilat pyörivät jossain 15 asteen tuntumassa, joten tropiikin lämmöt lienevät jo takana päin. Tammikuu on Shenzhenissä kylmin kuukausi, joten kaipa se on sanottava hyvästit shortseille.

Seuraava osa: 19.12.2017 – Niin kylmää, että lattia pamahti

Vaihdossa: kaksi päivää miljonäärin kanssa

Edellinen osa: 3.12.2017 – Kiipesin vuorelle

Nämä kaksi viime päivää ovat olleet aivan hulluja, aivan uskomattomia. Täällä oli eilen kansallinen Suomi–Kiina-opetuskonferenssi, johon osallistui useampi sata opettajaa, ja tämän lisäksi vielä Shenzhenin kaupungin ja Kiinan opetuksellista kermaa. Olen keskustelukurssilla, jonka professori kutsui mut tuonne, vaikka hän oli tosin ilmeisesti unohtanut rekisteröidä mut. Tämän vuoksi ensimmäisessä tilaisuudessa minulle ei löytynyt paikkaa, mutta järjestäjät kuitenkin alkoivat etsiä kuumeisesti paikkaa ja istuttivat minut sitten jonkun kiinalaisen paikalle melko eteen. Tuo kiinalainen ei kuulemma saapunut.

Sessio kesti viitisen tuntia. Tämän jälkeen menimme pihalle, jossa tutustuin viiteen suomalaiseen opetusalan kaveriin, jotka olivat kutsuttu tuohon tilaisuuteen: Leena Riekkola, Heikki Mäkilä, Ville Lintervo, Sami Sorvali ja Harri Hollo. Siinä kohtaan minut vedettiin mukaan kaikkeen, ja lähdimmekin siinä samassa pieneen kabinettiin, jossa istui Shenzhenin yliopiston päällystö meidän suomalaisten kanssamme. Paikassa alkoi näkyä homman varsinainen juju: tänään juodaan viinaa. Kippisteltiin siinä varmaan viisi kertaa 52-prosenttisella hirssiviinalla ja syötiin vähän ruokaakin siihen sivuun.

Tuosta lähdettiin sitten toiseen juhlapaikkaan mustissa maastureissa, joihin meidät ohjasi sellaiset agentin näköiset kaverit, joilla oli sellaiset muistivihkot, handsfreet ja muut perussetit, kyllä te tiedätte. Paikka oli aivan järkyttävän iso sali, jossa minulle raivattiin aivan edestä paikka, jossa istuttiin kuin jossain X-Factorin tuomaristossa. Videokameroita oli joka puolella ja edessä pidettiin puheita ja esityksiä. Oli ensimmäinen kerta, kun kuulin mongolialaista kurkkulauluakin. Koko homma ilmestyi tänään ymmärtääkseni kymmenessä mediassa täällä Kiinassa.

古筝-instrumentin (gǔzhēng) soittoa.

Tuon jälkeen mentiin ala-aulaan juomaan viskit, ja tänä aikana sali oli järjestetty uudelleen: nyt tila oli muuttunut gaalaillalliseksi, jossa oli pyöreitä pöytiä varustettuna ties millä ruoilla, ja tuossa kohtaa alkoi viina virrata oikein kunnolla. Me suomalaiset istuimme pääpöydässä paikallisten isojen herrojen ja rouvien kanssa. Kaljaa kaadettiin laseihin, 52-prosenttista pikkupikareihin ja punaviinitkin tulivat vielä kaupan päälle. Siihen nähden, että mulla oli tänään koulupäivä, innostuin juomaan ehkä hieman liikaa, mutta kun kippistellään niin on se vaan sitten pakko ottaa.

Leena Riekkola istui minua vastapäätä.

Tänään oli sitten sellainen homma, että sain koulupäivän jälkeen soiton, jonka jälkeen auto tuli tuossa kolmen aikaan hakemaan. Sisällä istu valmiiksi joku entinen pekingiläinen Nokia-insinööri (tämä oli ilmeisesti joku kimppataksi), joka oli yhtä innoissaan muinaisesta Symbian-käyttiksestä kuin minä. Hän jäi pois yhdessä kohtaa, josta jatkettiin sitten ajajan kanssa pidemmälle. Vieläkään en tiennyt, että minne olen menossa.

No, kun saavuin tuonne niin minut istutettiin kahden tarjoilijan kanssa teepöytään, jossa juotiin teetä ja rupateltiin.

Kultainen konna (金蟾, jīn chán) vartioi teehetkeä. Kolmijalkainen konna asetellaan aina selkä oveen päin, jolloin se symboloi vaurastumista ovelta huoneeseen päin.

Siitä sitten mentiin alas katsomaan tämän kutsujan omaa ostoskeskusta, jossa porukasta otettiin kuvia (me länkkärit nostamme aina paikan arvoa, kun esiinnymme kuvissa). Tämä kutsuja on siis multimiljonääri ja alun perin Sisä-Mongoliasta, ja olikin meitä varten lennättänyt sieltä lampaan, jota valmistettiin kolme päivää tämän päivän bakkanaalia varten. Lammas syötiin mongolialaisittan käsin luita kaluamalla.

Istuimme sitten ruokapöytään, johon alkoi sadella ties mitä ruokalajeja laidasta laitaan. Puheita pidettiin, viiniä vedettiin ja kontakteja vaihdettiin taas. Mun WeChat on nyt ihan katastrofi kun niitä kontakteja on hyvin, hyvin paljon.

Sami Sorvali antoi tälle multimiljonäärille Lahti-paidan, jonka tuo laittoi saman tien päälle :D

Oli kyllä sellaiset kinkerit, että. Sitä sanotaan, että Kiinassa voi tapahtua mitä tahansa. Se on nyt todettu paikkansapitäväksi.

Toi miljonääri käski sen HR-päällikköä ottamaan yhteyttä muhun sitten kun tulevat Suomeen niin mennään juomaan yhdessä. Sopii, tosin vähän huono kun en pysty mitenkään korvaamaan tätä kaikkea samalla tavalla kuin miten hän on kohdellut minua. Tuo koko juhla oli aivan överiä enkä uskalla edes kuvitella, paljonko tuohon on palanut rahaa.

Lähtiessämme pois vaihdettiin taas WeChat-kontakteja miljonäärin useamman työntekijän kanssa ja puhuttiin tulevista yhteistyökuvioista kiinan kielen ja suomalaisen opetuksen yhdistämisestä. Tulevaisuudessa jää nähtäväksi, mikä osa on totta ja mikä kohteliaisuutta.

Olen todella häkeltynyt tästä kaikesta.

Seuraava osa: 17.12.2017 – Vaihdon kylmin päivä

Vaihdossa: kiipesin vuorelle

Edellinen osa: 25.11.2017 – "Ulkomaalaisia! Iskäää!!!!!!"

Heräsin tänään kukonlaulun aikaan ja lähdin pyöräilemään, niin kuin eilenkin. Eilen kävin tuolla Shenzhenin lahden tietämillä, mutta tänään en suunnannut sinne, vaan otin kurssin toisaalle, tosin ilman mitään erityistä suuntaa. Aikani poljettuani päätin kuitenkin lähteä katsomaan tästä yliopistolta muutaman kilometrin päässä sijaitsevaa kohtuullisen jyrkkää Nanshan-vuorta (南山, Nánshān eli Etelävuori), joka sijaitsee samannimisessä kaupunginosassa. Vuoren korkein kohta on 336 metriä ja se näkyy helposti Shenzhenin lahdelta.

Matka vuoren juurelle ei ollut helppo, sillä tietyömaiden vuoksi osa pyöräteistä oli suljettu, minkä vuoksi jouduin kiertelemään ties mistä, mutta onneksi vuori on sen verran korkea, että sen näkee miltei koko ajan, kun pyöräilee Nanshanin alueella.

Perille päästyäni jätin vuokrapyöräni, ostin pari pulloa vettä pienestä kioskista ja lähdin kiipeämään. Portilla kielletään hyvin näkyvin kyltein tuomasta tulentekovälineitä vuorelle, ja siinä onkin pieni laatikko, johon tupakat ja sytkärit joutuu jättämään.

检查火种 (jiǎnchá huǒzhǒng), "tarkista tulentekovälineet"

香烟打火机存放箱 (xiāngyān dǎ huǒjī cún fàng xiāng), "talleta tupakat ja sytkärit laatikkoon"

Ajattelin valita reitiksi lyhyemmän, mutta "vaarallisemman" porrasreitin, mutta näin epäurheilullisena henkilönä olisi ehkä tällä elämäni ensimmäisellä vuorellekiipeämiskerralla voinut mennä massan mukana tietä pitkin, koska portaita todellakin oli paljon, ja tämän lisäksi reittiä ei juuri ollut pilattu levähdyspaikoilla. Porrasta portaan jälkeen, ja seuraavan mutkan takaa taas portaita silmänkantamattomiin niin jyrkässä maastossa, että välillä tuntui kun olisi kiivennyt tikkaita.

Pääsin kuitenkin huipulle kuolematta tai pyörtymättä, joskin hiestä aivan märkänä.

Laelta oli varsin hienot näkymät. Melko paljon porukkaakin oli tuossa yhdeksän ja kymmenen välillä. Olin tietysti ainut länsimainen tuolla tuohon aikaan ja sain myös kuulla siitä pikkulasten suusta :D

"Ulkomaalainen!"

"Kato iskä!"

"Mä näen ulkomaalaisen!"

"Ulkomaalainen kiipeää vuorelle!"

Takaisin tulin tietä pitkin, koska ajattelin että rappuset saavat riittää tältä päivältä. Tullessani takaisin yliopistolle huomasin jotain jännää: yhdessä talossa oli melko hieno taideteos Neptunuksesta.

Alla lisää kuvia reissulta.

Seuraava osa: 13.12.2017 – Kaksi päivää miljonäärin kanssa