Vaihdossa: itku pitkästä ilosta

Edellinen osa: 6.1.2018 – Valelääkäri

Viimeisiä päiviä viedään ja viikko on ollut kiireinen ja haikea. Kokeet päättyivät keskiviikkona ja ne menivät hyvin. Tulokset eivät kuitenkaan valmistu ennen ensi viikkoa, jolloin olen jo Suomessa. Opintosuoritusotteen saan kuitenkin kotiin postitettuna kuukauden sisällä, jolloin saan tietää, miten meni. Läsnäoloprosentit luennoilla olivat ihan hyvät, 93,5 %. Muutaman kerran olin poissa sairastumisen takia.

Meillä oli todella hyvä luokkahenki ja hauskaa oli miltei jokaisella kerralla. Istuin eturivissä ja opettaja otti minut usein esimerkiksi, kun hän halusi selventää jotain kielioppiasiaa helposti lähestyttävällä esimerkillä. Usein esimerkki käsitteli minun salaista Suomen-presidenttiyttäni, alkoholin juomista tai valtavaa omaisuutta. Näillä kursseilla tuli naurettua välillä itsensä aivan kippuraan.

Opettajat myös kehuivat luokkaamme erittäin ahkeraksi ja rauhalliseksi. Se menee kuulemma niin, että mitä enemmän korealaisia ja japanilaisia luokassa on, sitä ahkerampi luokka. Olenkin onnellinen, että pääsin näille ylemmille luokille, koska alemmilla oli kuulemma aivan mahdoton meininki, kun luokassa oli paljon slaaveja, latinoja ja amerikkalaisia.

Viikko on mennyt ystävien kanssa, tarkemmin hyvästellen heitä. Kävimme korealaisten kanssa syömässä korealaista ruokaa, ja fiiliksen tunsi selvästi. Samanlaista iloa ei enää ollut kuin aiemmilla kerroilla, koska kaikilla painoi mielessä se, että emme ehkä enää ikinä tule näkemään toisiamme. Nyt kun ollut 4,5 kuukautta kavereiden kanssa joka päivä, niin eron hetki tuntuu todella raskaalta. Itku pitkästä ilosta.

Korealainen kattaus.

Annoin heille lahjaksi nimikoidut täytekynät ja perisuomalaiset kuksat ja sovimme, että jos joskus liikun Kiinassa tai muuten täällä päin maailmaa, niin laitan heille viestiä. Kuten myös he saavat laittaa minulle viestiä, jos liikuskelevat Pohjoismaissa.

Allekirjoitutin Shenzhenin yliopiston vaihtokoordinaattorilla vaihtoaikatodistuksen, jonka Turun yliopisto vaatii vaihto-opiskelijoilta. Sain koordinaattorilta lahjaksi yliopiston kyklooppimaskottipehmolelun, vastalahjaksi annoin kuksan.

Tänään kävin Ikeassa viimeisen kerran. Lihapullaperjantain yli kymmenen viikkoa jatkunut perinne saa nyt jäädä. Otin mukaan omia eväitä, sillä sain tällä viikolla tänne kotiväeltä paketin, joka oli pakattu täyteen kaikkea Suomi-syötävää.

Tykki = Turun Yliopiston Kemistit TYK ry:n opiskelijoiden ainejärjestölehti.

Ikean jäätelö, 2 yuania (0,30 €)

Turkuun tulee nyt vaihtoon eräs nuori tyttö täältä. Kävimme hänen kanssaan varaamassa bussiliput lentokentältä Turkuun, esittelin Turkua ja Suomea ja vastasin hänen kysymyksiinsä. Hän nousi juuri koneeseen, joka on huomenna lauantaina aamupäivällä Suomessa.

Nyt itsekin odottelen täällä sunnuntaita, jolloin poistun ikihyviksi. Kanssani on tulossa kaksi painavaa ja ääriään myöten täynnä olevaa laukkua, jotka ovat täynnä mopon osia, pienelektroniikkaa ja tuomisia muille. Ennen lähtöä pitäisi paria kaveria vielä nähdä, mutta tässä on onneksi vielä kaksi päivää aikaa.

Mutta kaikesta huolimatta kaipaan Suomeen todella paljon ja on mukava päästä taas kotiin. Ihmettelen täällä asuvia ihmisiä, jotka ovat asuneet vuosia erossa kotimaastaan eivätkä kaipaa sinne. Itse en pystyisi, koska Suomessa on rakkaat ihmiset, kaverit suomalainen ruoka, luonto, turvallisuus ja opiskelut. Olen ajatuksissani jämähtänyt elokuun lopun Suomeen, eikä auta kun täälläkin on koko ajan ollut upeat kesäkelit tänne tammikuulle asti, joten kulttuurishokki taas sohjossa rämpimiseen on varmasti suuri.

Seuraava osa: 14.1.2018 – Viimeinen päivä