Edellinen osa:
3.12.2017 – Kiipesin vuorelle
Nämä kaksi viime päivää ovat olleet aivan hulluja, aivan uskomattomia. Täällä oli eilen kansallinen Suomi–Kiina-opetuskonferenssi, johon osallistui useampi sata opettajaa, ja tämän lisäksi vielä Shenzhenin kaupungin ja Kiinan opetuksellista kermaa. Olen keskustelukurssilla, jonka professori kutsui mut tuonne, vaikka hän oli tosin ilmeisesti unohtanut rekisteröidä mut. Tämän vuoksi ensimmäisessä tilaisuudessa minulle ei löytynyt paikkaa, mutta järjestäjät kuitenkin alkoivat etsiä kuumeisesti paikkaa ja istuttivat minut sitten jonkun kiinalaisen paikalle melko eteen. Tuo kiinalainen ei kuulemma saapunut.
Sessio kesti viitisen tuntia. Tämän jälkeen menimme pihalle, jossa tutustuin viiteen suomalaiseen opetusalan kaveriin, jotka olivat kutsuttu tuohon tilaisuuteen: Leena Riekkola, Heikki Mäkilä, Ville Lintervo, Sami Sorvali ja Harri Hollo. Siinä kohtaan minut vedettiin mukaan kaikkeen, ja lähdimmekin siinä samassa pieneen kabinettiin, jossa istui Shenzhenin yliopiston päällystö meidän suomalaisten kanssamme. Paikassa alkoi näkyä homman varsinainen juju: tänään juodaan viinaa. Kippisteltiin siinä varmaan viisi kertaa 52-prosenttisella hirssiviinalla ja syötiin vähän ruokaakin siihen sivuun.
Tuosta lähdettiin sitten toiseen juhlapaikkaan mustissa maastureissa, joihin meidät ohjasi sellaiset agentin näköiset kaverit, joilla oli sellaiset muistivihkot, handsfreet ja muut perussetit, kyllä te tiedätte. Paikka oli aivan järkyttävän iso sali, jossa minulle raivattiin aivan edestä paikka, jossa istuttiin kuin jossain X-Factorin tuomaristossa. Videokameroita oli joka puolella ja edessä pidettiin puheita ja esityksiä. Oli ensimmäinen kerta, kun kuulin mongolialaista kurkkulauluakin. Koko homma ilmestyi tänään ymmärtääkseni kymmenessä mediassa täällä Kiinassa.
古筝-instrumentin (gǔzhēng) soittoa.
Tuon jälkeen mentiin ala-aulaan juomaan viskit, ja tänä aikana sali oli järjestetty uudelleen: nyt tila oli muuttunut gaalaillalliseksi, jossa oli pyöreitä pöytiä varustettuna ties millä ruoilla, ja tuossa kohtaa alkoi viina virrata oikein kunnolla. Me suomalaiset istuimme pääpöydässä paikallisten isojen herrojen ja rouvien kanssa. Kaljaa kaadettiin laseihin, 52-prosenttista pikkupikareihin ja punaviinitkin tulivat vielä kaupan päälle. Siihen nähden, että mulla oli tänään koulupäivä, innostuin juomaan ehkä hieman liikaa, mutta kun kippistellään niin on se vaan sitten pakko ottaa.
Leena Riekkola istui minua vastapäätä.
Tänään oli sitten sellainen homma, että sain koulupäivän jälkeen soiton, jonka jälkeen auto tuli tuossa kolmen aikaan hakemaan. Sisällä istu valmiiksi joku entinen pekingiläinen Nokia-insinööri (tämä oli ilmeisesti joku kimppataksi), joka oli yhtä innoissaan muinaisesta Symbian-käyttiksestä kuin minä. Hän jäi pois yhdessä kohtaa, josta jatkettiin sitten ajajan kanssa pidemmälle. Vieläkään en tiennyt, että minne olen menossa.
No, kun saavuin tuonne niin minut istutettiin kahden tarjoilijan kanssa teepöytään, jossa juotiin teetä ja rupateltiin.
Kultainen konna (金蟾, jīn chán) vartioi teehetkeä. Kolmijalkainen konna asetellaan aina selkä oveen päin, jolloin se symboloi vaurastumista ovelta huoneeseen päin.
Siitä sitten mentiin alas katsomaan tämän kutsujan omaa ostoskeskusta, jossa porukasta otettiin kuvia (me länkkärit nostamme aina paikan arvoa, kun esiinnymme kuvissa). Tämä kutsuja on siis multimiljonääri ja alun perin Sisä-Mongoliasta, ja olikin meitä varten lennättänyt sieltä lampaan, jota valmistettiin kolme päivää tämän päivän bakkanaalia varten. Lammas syötiin mongolialaisittan käsin luita kaluamalla.
Istuimme sitten ruokapöytään, johon alkoi sadella ties mitä ruokalajeja laidasta laitaan. Puheita pidettiin, viiniä vedettiin ja kontakteja vaihdettiin taas. Mun WeChat on nyt ihan katastrofi kun niitä kontakteja on hyvin, hyvin paljon.
Sami Sorvali antoi tälle multimiljonäärille Lahti-paidan, jonka tuo laittoi saman tien päälle :D
Oli kyllä sellaiset kinkerit, että. Sitä sanotaan, että Kiinassa voi tapahtua mitä tahansa. Se on nyt todettu paikkansapitäväksi.
Toi miljonääri käski sen HR-päällikköä ottamaan yhteyttä muhun sitten kun tulevat Suomeen niin mennään juomaan yhdessä. Sopii, tosin vähän huono kun en pysty mitenkään korvaamaan tätä kaikkea samalla tavalla kuin miten hän on kohdellut minua. Tuo koko juhla oli aivan överiä enkä uskalla edes kuvitella, paljonko tuohon on palanut rahaa.
Lähtiessämme pois vaihdettiin taas WeChat-kontakteja miljonäärin useamman työntekijän kanssa ja puhuttiin tulevista yhteistyökuvioista kiinan kielen ja suomalaisen opetuksen yhdistämisestä. Tulevaisuudessa jää nähtäväksi, mikä osa on totta ja mikä kohteliaisuutta.
