Tänään fysikaalinen kemia II -kurssilla opettaja puhui tieteen filosofiasta, ja aihe meni niinkin syvälliselle alueelle kuin todellisuuden luonne, joka eittämättä aina johtaa suurten kysymysten äärelle. Niin tälläkin kertaa, sillä opettaja mainitsi sivulauseessa simuloidun todellisuuden eli filosofisen hypoteesin, jonka mukaan me kaikki elämme tietokonesimulaatiossa.
Luin tästä ensimmäistä kertaa joskus vuoden 2010 tienoilla. Aihe on sinänsä mielenkiintoinen ja hauska, joskin kuriositeettimainen seurapiiripuheenaihe kaljalasin äärellä. Sitä alkaa kuitenkin pakostakin miettimään, minkälaisella raudalla simulaatio toteutettaisiin. Jos lähdetään kaikkein helpoimmasta eli otetaan solipsismi (= vain minä itse olen varmasti olemassa) avuksi, niin simulaatio ei olisi kovinkaan paha järjestää. Ihmisen näköjärjestelmä voi prosessoida 1000 kuvaa sekunnissa, ja resoluutio on jotain alle 600 MB (luvut revitty netin syövereistä, eivät välttämättä kovinkaan paikkansapitäviä). 600 megan kuvavirta 1000 kertaa sekunnissa tekisi 600 GB sekunnissa. Tästä vain osa arkistoidaan ja pakataan huonolaatuisiksi videoiksi (= muistoiksi), joten systeemin voisi hyvin olettaa olevan jotain 2050-luvun teknologian luokkaa.
Mutta tässä oli vasta näytölle tulleen videovirran erittely. Tokihan ulkomaailmakin pitää jotenkin rakentaa? Se rakennettaisiinkin, mutta simulaatiossa vain se alue, jonka kokija näkee, tarvitsisi renderöidä ja lähialue voitaisiin laskea taustalla valmiiksi.
Filosofinen kysymys "jos metsässä kaatuu puu ja kukaan ei ole sitä kuulemassa, kuuluuko siitä ääni?" voidaan myös tuoda simuloidun todellisuuden tontille ja sanoa, että jos kukaan ei sitä ole kuulemassa, niin simulaation äänitiedostoa, joka voisi olla vaikkapa puu_kaatuu.wav, ei ole tarvis soittaa.
Jos kaikki ihmiset olisivat simulaatiossa mukana tiedostavina olioina, olisivat prosessointitehon vaatimukset paljon korkeampia kuin aiemmassa esimerkissä. Ajatusleikkiin kuuluu myös sellainen olettamus, että kun simuloidun todellisuuden sivilisaatiot saavuttavat tietyn pisteen, he voivat laittaa pystyyn oman simulaatiotodellisuutensa. Jatkumo olisi tällä tavalla ikuinen, niin kauan kuin ensimmäinen simulaatiokoneen rakentaja pitää "virrat päällä" koneessaan, muutenhan simulaatio ja sen kaikki alisimulaatiot sammuvat, niin myös meidän todellisuutemme ja olevaisuutemme.
Nämä ovat hauskoja ajatusleikkejä. Lisää voi lukea Wikipediasta:
https://en.wikipedia.org/wiki/Simulation_hypothesis
https://en.wikipedia.org/wiki/Simulated_reality
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti