Olen nyt kesälomalla omistanut vapaa-ajastani huomattavan osan kaikenlaisten rästitöiden tekemiselle ja muulle rakentavalle tekemiselle. Viikonlopun urotöinä mainittakoon vanhan kunnon Doomin läpipeluu (TNT-episodi). Pelasin sen ensimmäistä kertaa Brutal Doom -modin kanssa, joka on entistä raaempi, verisempi ja sitä kautta myös viihdyttävämpi: hirviöt eivät välttämättä kuole heti, vaan saattavat jäädä verenhimoissaan raahaamaan toista puoltaan eteenpäin lattialla, ja kuolemistapoja on huomattavasti enemmän kuin se normaali yksi. Aseitakin on rutkasti enemmän. Suosittelen ehdottomasti vanhojen kenttien pelaamista Brutal Doomilla, on kuin ihan eri peliä pelaisi.
Suosittelen Doom-faneille modin kokeilemista: kolmisenkymmentä hirviöntäyteistä kenttää pelaa loppuun ennen kuin huomaakaan. Alla videota (ei herkille) kyseisen modin upeasta toteutuksesta. Brutal Doomin kaverit ovat tehneet kyllä hienoa jälkeä!
Doomiin liittyy todella paljon hyviä muistoja lapsuudesta. Se oli ensimmäinen PlayStation-peli, jota pelasin. Jäimme veljien ja kavereiden kanssa siihen koukkuun ja lahtasimmekin usein pahuuden ruumiillistumia yömyöhään. Lapsuus, se oli hienoa aikaa. Prisman Facebook-sivulla oli viime vuonna kilpailu, jossa tehtävänä oli kuvailla parasta PlayStation-muistoa ja pääpalkintona oli PlayStation 4. Kuvailin Doom-muistelmiani seuraavanlaisesti:
"Muistan kun veljien kanssa luettiin jostain Happypuppy.comista tai muusta suhteellisen luotettavasta lähteestä vinkin, jonka mukaan PlayStation 1:n Doomissa voi pelata Doom-pinballia, jos vetää ultra violencella (pahin vaikeusaste) 30 ensimmäistä kenttää läpi kuolematta kertaakaan.
Aloitettiin pelaaminen sitten alkuillasta kolmen porukassa, juotiin cokista ja syötiin sipsejä, ainoastaan tummasävyisen pelin kajo huoneen ainoana valonlähteenä. Huoneessa oli keskittymisen aiheuttama hiljaisuus, pelkästään pelin pahaenteiset musiikit ja tehosteet kantautuivat korviimme. Pikkuveli luovutti ensin ja meni nukkumaan kun ei enää jaksanut puolen yön maissa. Jossain 25. kentän maissa myös isoveli nukahti, kellon ollessa jotain kolmen paikkeilla.
Neljältä sitten itse silmät telkkariruudun muotoisina sain väisteltyä viimeisetkin hell knightien ja cacodemonien palavat klimpit, ja näin onnistuneesti vedin 30. kentän läpi. Innosta piukeana annoin intermission-tekstin virrata ruudulla enkä painanut mitään (taikauskoisesti halusin pelata varman päälle) ennen kuin viimeinen piste oli lävähtänyt näyttöön. Aivoni kävivät tässä vaiheessa jo aivan ylikierroksilla. Kohta se tulee!
Sen jälkeen painoin sitten pelin eteenpäin X-napista, ja epätoivo, suru niiden mukana tulleet suunnattomat suoranaisen masennuksen täyttämät ajatukset valtasivat mieleni: peli heitti minut siihen, mihin se normaalisti vie 30. kentän jälkeen. Ei ollut mitään Doom-pinballia. Meistä oli tullut trollauksen uhreja.
Jätin pelin kuitenkin päälle aamuun saakka ja sain selitellä veljille, että hahmo ei todellakaan kuollut ja että "tämän normaalin jutun se heitti eteen"!Vaikka kyseisellä tarinalla olikin melko kehno loppu, en ikinä unohda tuota pelisessiota veljien kanssa. Siinä kahdeksantuntisessa oli sellaista tietynlaista seikkailun meininkiä."
No arvatkaas, lohkesiko juurikin tuo PlayStation 4 minulle? 8-) Voisi sanoa, että olen tehnyt enemmän rahaa pelaamalla Doomia kuin millään muilla pelikoneilla.
PlayStation 4:n lisäksi Prisma toimitti vahingossa minulle myös kakkospalkintona olleen PS Vitan, minkä tosin laitoin menemään takaisin Prismalle. Toivottavasti kakkospalkinnon voittaja sai laitteensa pian.
Muutama kuva "reissultani" vielä alla. Kentät ovat esteettisesti todella upeita, enkä yhtään ihmettele miksi tämä huippuklassikko löi itsensä läpi niin rajusti. Vuosi oli tuolloin 1996.
Muuten, jos pidätte videopeleistä, niin suosittelen asialle omistautuneen kaverini blogia:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti