17.11.2016

Ammattikoulutaustaisille yo-kokeet, jotta pääsee yliopistoon?


"Niinpä myös ammattikoulun käyneet voisivat vastedes osoittaa akateemiset kykynsä jopa yliopistojen eliittialoille osallistumalla pariin ylioppilaskokeeseen, kuten esimerkiksi matematiikan kokeeseen."

Näin kirjoittaa Hesarin Marjukka Liiten. Tämä on aivan absurdia. Jos nyt olen tässä yli 2-vuotisella yliopistotaipaleellani ymmärtänyt oikein, ei akateemisia kykyjä mitata millään muulla kuin sillä, että pystytkö oppimaan asioita jokseenkin rivakasti. Matematiikan yo-kokeen suorittaminen olisi ammattikoulutaustaiselle koulutuksellisesti lateraalinen siirtymä ja hankaloittaisi ammattikoululaisten pääsemistä yliopistoon aivan älyttömästi, jos hänen pitäisi käydä läpi 3 vuoden matikkakurssien sisältö.

Jos oikein ymmärsin, kirjoittaja tarkoittaa tässä tapauksessa jotakin luonnontieteellistä eliittialaa eli lähinnä lääkistä. Lääkiksessä ei opiskella matematiikkaa nimeksikään, joten miksi ihmeessä ammattikoululaisen pitäisi käydä matikan lukiokurssit saadakseen mahdollisuuden valintaan?

Tämä menee siihen, että ammattikoulututkinto ei enää ole yhdenvertainen lukion kanssa, joten ammattikoululaiset pakotettaisiin suorittamaan lukion; jos ei kokonaan, niin silti suurilta osin.

Tällaista tämä on, kun ihmiset eivät yhtään ymmärrä. Yhdistyksemme Anatis ry on järkyttynyt viime aikojen koulutuspoliittisesta suunnasta ja näistä älyttömistä kommenteista, mitä näkee mediassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti