12.5.2017

Turnitin − opiskelijan pahin vihollinen?

Noin.

LuK-tutkielmani Pitkäkestoiset loisteaineet − mekanismi ja synteesimenetelmät on viimein tarkistettu, muokattu ja lähetetty Turnitiniin eli plagiaatintunnistusohjelmaan, joka lukee tekstiäsi kuin piru Raamattua ja vertailee sitä tietokantansa muihin teksteihin, joita on kertynyt ohjelmaan vuodesta 1997 lähtien. Nyt kun oma tutkielmanikin päätyi osaksi tätä systeemiä, oli lopputulos aluksi melko hikeennyttävä: 23 % tekstistäni löytyi Turnitinin tietokantojen teksteistä!

Alkupaniikki meni kuitenkin ohi, kun kävin selailemassa, että mistä tuo melkein neljäsosa oikein tulee: no viiteluettelostahan se. Varsinaisen tekstin osalta tutkielmani sai kuitenkin puhtaat paperit, joten hätä ei ollutkaan tämän näköinen.

Turnitin on kaksiteräinen miekka. Toisaalta sitä on kritisoitu siitä, että se asettaa opiskelijan lähtökohtaisesti syylliseksi, jolloin opiskelija on se, jonka täytyy todistaa syyttömyytensä plagioinnin kannalta. Toisaalta se antaa tietynlaista suojaa omalle tekstille, sillä esim. oman tutkielman lähettäminen Turnitiniin saattaa sen ison masiinan hoteisiin, jolloin joku sinun tekstiäsi kopioiva jää kiinni rysän päältä.

No, jos omatunto on puhdas, ei ohjelma aiheuta huolen häivää.

Nyt odotellaan tutkielman hyväksymistä ja opintopisteitä tilille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti