8.4.2017

Auton jäähdyttimen muuttaminen manuaaliseksi

Vanhan kunnon Volkswagen Golfini vauhtipyörän hammasratas on runnoutunut siihen kuntoon, että nyt se ei enää käynnisty ja makaakin siksi vanhempien pihalla. Ostin kuitenkin uuden auton, vuoden 1987 Nissan Sunny 1.3 LX:n (no, uuden ja uuden).



Suurimpina vikoina kyseisessä pirssissä oli jäähdyttimen tuulettimen ja automaattiryypyn toimimattomuus. Jäähdyttimen ongelman selvitin: jäähdyttimen rele eli sähköinen kytkin, jolle lämpötila-anturi antaa signaalin käynnistää tuuletin, oli otettu pois. Muutama muukin rele oli poistettu, enkä ollenkaan tiedä, että miksi. Perin outoa.

No, hain Biltemasta sähköjohtoa, valollisen kytkimen ja sulakerasian ja asensin itse auton kojelautaan tuon kytkimen, josta tuulettimen saa lyötyä käyntiin.


Asennuskaavio on tällainen:


3 kommenttia:

  1. Tuon katkaisijan voisi suojata sarakkeella ja vielä että katkaisija ohjaisi relettä. Tällainen näkökohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosin en ostanut relettä kun ovat sellaisia kapistuksia, että en tiedä minkälainen tähän kuuluisi hommata :(

      Poista
  2. Toisaalta hyvä, että oli pihassa silloin, kun huomasitte, ettei enää käynnisty. Meidän tuttavalla tuli ongelmia autonsa kanssa kun olivat matkalla pohjoiseen, joten oli lähellä etteivät soittaneet hinausta. Se kuitenkin saatiin lopulta hetkeksi kuntoon ja matka jatkui. Auto on kuitenkin nyt myös odottamassa korjausta, sillä eivät uskalla tulla samalla autolla takaisin, etteivät jää välille. https://www.hinauskarihartikainen.fi/toimialueet/oulun-seutu

    VastaaPoista