15.4.2016

Tutkintotodistuksen häviäminen postissa - säilyykö hakukelpoisuus?

Tämä on esimerkiksi ammattikoulututkinnon perusteella yliopistoon hakevien pahin painajainen. Olet lukenut monta kuukautta pääsykokeisiin ja laittanut hakukelpoisuuspaperit (esim. tutkintotodistus) menemään postilla yliopistolle, mutta huomaatkin pääsykoepäivänä, että nimeäsi ei lue listalla. Lääketieteellisen pääsykokeeseen hyväksymisestä ei nimittäin tule minkäänlaista ilmoitusta siitä, että hakusi on hyväksytty. Worst case scenario olisi siis, että posti olisi hukannut lähetyksen tai yliopiston päässä olisi tapahtunut jonkinlainen kirjaamisvirhe. Mitä sitten tapahtuu?

Lähetin asiasta tänään sähköpostia yliopiston hakupalveluihin, josta vastattiin että hekin ovat sitä mieltä, että asiasta olisi hyvä tulla jonkinlainen ilmoitus. Kemian laitokseltahan laitettiin sähköpostia silloin, kun hain tänne, mutta lääkiksessä eivät vielä ole päässeet sinne asti.

Huojentavaa oli kuulla seuraava:
"Kokeisiin pääsyä ei keneltäkään estetä ja mikäli kokeen tehneen hakukelpoisuus on epäselvä, niitä kyllä pyritään selvittelemään."
Ei siis paniikkia, jos nimeä ei löydy listalta ja olet tehnyt kaiken oikein. Asian pystyy setvimään, tosin se varmasti kytee mielenperukoilla koko pääsykokeen ajan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti