29.1.2016

Kiinaa ja matemaattista kemiaa

Opiskelut rullaavat taas täyttä vauhtia. Kaikki viime lukukauden kurssit sain suoritettua, paitsi hirvittävän kvanttimekaniikkahelvetin, Atomi- ja molekyylifysiikan, jätin kesken suosiolla ensimmäisen periodin puolessavälissä. Siihen piti olla pohjatietona kvanttimekaniikka-niminen kurssi, joka kestää yhden lukukauden. Nyt olisin voinut ottaa sen, mutta päätin jättää kuitenkin käymättä. Ehkä joku tuleva vuosi sitten :)

Tällä lukukaudella on startannut epäorgaaninen, fysikaalinen ja analyyttinen kemia, jotka ovat aikaisempiin kursseihin verrattuna huomattavan matemaattispainotteisia. Harjoitustyökurssikin liittyy näihin, ja töissä (10 kpl) saa laskeskella enemmän kuin syksyn harjoitustöissä.

Matemaattinen kemia on ollut aina sydäntäni lähellä, mutta fysikaalisessa kemiassa on melko hankalia asioita, kun vastaan tulee osittaisderivointia, integraaleja ja asioita, jotka eivät ole edes matikan peruskursseilta tuttua, vaikka niissä käytiinkin hyvin paljon asioita läpi. No, jospa se tästä kun alkaa tutkiskelemaan asioita oikein rankalla kädellä. Ja lukemaan tuota fysikaalisen kemian järkälemäistä kirjaa.

Kiinan alkeiskurssi II on myös alkanut, ja se menee hyvää vauhtia eteenpäin. Olin myös hurja ja otin kiinan keskustelukurssin tähän ekstraksi. Se on puolentoista tunnin mittainen paketti, joka loppuu puoli seitsemältä illalla ja on kerran viikossa torstaisin. Torstaista tulee siis pitkiä päiviä, kun opinnot alkavat klo 8:15, heh! Keskustelukurssilla on kaksi kokeneempaa suomalaista kiinan opiskelijaa ja kolme meitä keltanokkia. Tahti on melko kova, kun pitää lennosta miettiä mitä sanoa, ja opetus painottuu juuri puhumiseen. Opettaja on kuitenkin sama mukava ja tunnilla on hyvä meininki. Olen oppinut hurjasti sanoja ja lauserakenteita juuri keskustelukurssilla.

Kiinaa kannattaa alkaa opiskelemaan, se on yllättävän helppo kieli :)

Tänään on ruotsin uusintatentti. Virkamiesruotsin arvosteluasteikko on Turun yliopistossa HYL, 2 tai 4. En tiedä miksi, mutta näin se vain on. Sain suullisesta 4:n, mutta kirjallisesta 2:n. Yritän tänään siis korottaa kirjallisen 4:ksi, kun opettaja kertoi että arvosanani oli 3+. Jos olisi ollut 4, olisi todistukseenkin tullut nelonen. Aika pienestä jäi siis kiinni :D Arvostelu menee niin, että jos saa opettajan arvosanan 1-3 niin saa kakkosen todistukseen, ja jos arvosana on 4-5 niin nelosen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti