5.4.2016

Rehtoriston vierailu

Olin varmasti ainut LuK-vaiheen opiskelija rehtoriston vierailulla, joka pidettiin tänään kemian laitoksella. Ihme, ettei monia kiinnostanut, sillä tilaisuudessa annettiin hyvää tietoa niin laitoksen kuin opiskelijoiden arjenkin tulevaisuudesta.

Yksi hyvä juttu oli se, että sivuaineopiskelijoille tullaan jatkossa järjestämään 40 % vähemmän labroja kuin meille pääaineopiskelijoille. Syksyhän oli aivan hirveää, sillä töissä oli äärimmäinen tungos, eikä tilanne helpottanut nyt keväälläkään. Syksyllä taisi olla jopa niin, että kurssille otettiin huomattavasti enemmän opiskelijoita kuin olisi mahtunut.

Toinen juttu oli se, kun rehtori väläytti valmistautumaan henkisesti siihen, että kun Åbo Akademin Gadolinia-rakennus puretaan, ÅA:n kemian laitos saattaisi tulla yliopiston käytöstä poistuneen Juslenia-rakennuksen viereen. Tämä tarkoittaisi mahdollisesti sitä, että mekin siirtyisimme tähän uuteen superkemianlaitokseen. Ratkaisun puolesta puhuu se, että siirron jälkeen ÅA:n ja Turun yliopiston yhteistyö olisi saumatonta, mutta soraääniä tuli siitä, että kyseisen laitoksen tilavuokrat olisivat oletettavasti huomattavasti kalliimmat kuin nykyisen Arcanumin.


Rehtoristo ja opettajisto olivat huolissaan siitä, että miten sitouttaa opiskelijat kemian opiskeluun. He kertoivat huolensa siitä, miten kovien aineiden opettamista karsitaan ja yksinkertaistetaan nykyään lukioissa. Tuli näin myöhemmin mieleen, että jos kriisi uhkaa jossain vaiheessa toteutua, niin varsin motivoituneita opiskelijoita voisi löytyä ammattikouluista laboratorioalan perustutkintoa suorittamasta. Me laborantit olemme jonkinlaisia laboratorioalan osaajia valmistuttuamme, ja meiltä löytyy substanssiosaamista roppakaupalla. Se kuitenkin vaatisi sen, että ammattikoulussa motivoituneimmat opiskelijat suunnattaisiin opinto-ohjauksella harjoittelemaan kemian pääsykokeessa vaadittavaa luonnontiedeaineiden teoriapainotteisempaa puolta jo opintojen alkuvaiheesta lähtien, sillä kemian taso ylittää pääsykokeessa roimasti ammattikouluissa opetetun tason. Lisäksi esimerkiksi matematiikan taso voi tulla aikamoisena yllätyksenä ammattikoulusta yliopistoon siirtyneelle, niin kuin allekirjoittaneelle kävi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti