Muistelen lämmöllä työmatkojani Kemira Chemicalsille, jossa työskentelin laboranttina vuonna 2010 - 2013. Asuin tuolloin Urjalassa, ja kun emme voineet perhesyistä muuttaa, kävin joka arkipäivä töissä Äetsässä, 75 km:n päässä. Mistä sitten otsikon 90 km? No, Äetsään johtava tie menee lyhintä reittiä Urjalasta Punkalaitumen kautta, mutta se on hirvittävän mutkainen, pomppuinen, huono ja ennen kaikkea peurainen tie. Talvella sen ajamisessa siis kestää todella kauan ja on melko vaarallinen, sillä peuroja väistäessä kutsuu ojanpohja nopeasti, niin kuin miltei joka viikko Urjalan Sanomista sai lukea. Kesällä tuota tietä on mukava ajaa, kun Punkalaitumen jälkeen aukeava Punkalaitumenjoen laakso siintää edessä. Peuroja on silloinkin joka puolella, mutta ne on paremmin huomattavissa kun on valoisaa.
Kesäreitti. Kilometrimäärä on väärä, koska otin vain jonkun kohdan aloitus- ja lopetuskohdaksi.
Talvella valitsin siis isomman tien, ja matkaa tuli joka päivä se 184 km yhteensä. Tälläkin tiellä oli peuroja ja jouduin muutamaan otteeseen tekemään hätäjarrutuksen peuran eteen, mutta se ei ollut mitään Punkalaitumelle johtavaan tiehen verrattuna, jossa lokakuussa 2010 tein peurojen vuoksi keskimäärin kolme hätäjarrutusta viikossa. Inhottavia otuksia, olen yhden kanssa kolaroinut joskus vähän sen jälkeen kun olin saanut ajokortin, ei siis työmatkalla.
Talvireitti. Kilometrimäärä on väärä, koska otin vain jonkun kohdan aloitus- ja lopetuskohdaksi.
Aikaa isolla tiellä meni suunnilleen 1½ h (kesällä 1 h 15 min), mikä on sinänsä ihan mukava matka-aika. Matka sisälsi yhdet liikennevalot, joten matkan taittamisessa ei ollut juuri lainkaan ulkoisia tekijöitä. Siinä on kodin ja työn välillä sellaista pelkästään itselleen tarkoitettua "lepoaikaa", varsinkin kun Humppilan ja Huittisten välillä on 44 km:n suora, jossa ajetaan joko 100 km/h tai 80 km/h. Käyttöautona toimi uskomattoman luotettava ja löpöpihi Volkswagen Jetta 1.6D vuodelta 1989.
Kun joka arkipäivä oli ns. vapaa-aikaa auton ratissa yhteensä se 3 h, ehti siinä kuuntelemaan soittimesta kaikenlaista. Koska Jetassani ei radiota ollut, opiskelin japania ja kiinaa USB-muistitikulle tallennettujen äänitiedostojen avulla. Kuuntelin myös joka aamu edellisen päivän Ylen Aamupalan, ja kerran viikossa Parasta ennen- ja DJ Orion -setit.
Pitkä työmatka on myös siitä hyvä, että on mahdollisimman kaukana töistä, ja tämä oma matkani oli siitä hyvä, että se oli 90-prosenttisesti pelkkää rakastamaani maaseutua. Tässä pari kuvaa kyseiseltä reitiltä.
Ensimmäinen kevätsade vuonna 2012.
Ukkosmyrskyä pakoon vuonna 2012.
Näkymä Kokemäenjoelle Huittisten Ripovuorelta.
Usvainen pelto Punkalaitumella.
Lopuksi, kun muutimme Toijalaan, tuli työmatkasta 110 km pitkä eli ajelin 2 viimeistä kuukautta 220 km töihin ja takaisin.
Matkanteon huonoina puolina mainittakoon se, että kotiin päästyäni olin hetken aikaa melko väsynyt ajomatkasta. Toisena on se, että auton hajoaminen on huomattavasti hankalampi juttu kuin kaupungissa, sillä julkisia ei välttämättä kulje lainkaan valitsemallasi reitillä.
Tiivistettynä hyvät ja huonot puolet:
+ omaa aikaa
+ työpaikka (eli työasiat) kaukana
+ upeaa maaseudun lumoa (aamu-usvaiset pellot, järvensivut ja laaksot)
+ veroprosentti pieni (maksimaalisen hyödyn vuoksi kannattaa olla myös pihi auto, kuten oma 4,0 l / 100 km kuluttava Jettani)
+ kieltenopiskelumahdollisuus ajaessa
- ajon jälkeinen väsymys
- auton rikkoutuminen huono juttu maaseudulla
- polttoainekulut, jos vähänkin enemmän kuluttava auto
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti