30.8.2015

Huomenna lähtee taas

Viimeinen lomapäivä; onko sen haikeampaa olemassakaan? Huomenna alkaa jälleen arki ja puurtaminen taas kovien tieteiden parissa. Lukujärjestys on laadittu, henkilökohtainen opintosuunnitelma räknätty nätiksi ja kursseille ilmoittauduttu hyvissä ajoin.

Katselin tuossa, että olen jälleen ahnehtinut kursseja ehkä hieman liikaa, mutta voi olla että osa putoaa pois ajanpuutteen tai muiden seikkojen vuoksi. Hankalimmat asiat liittyvät kursseihin, joissa on läsnäolopakko, ja pelkonani on, että juuri kyseisten kurssien (esim. kiinan alkeet) päälle lyödään pakollista laitosseminaaria tai muuta. No, katsotaan. Ja ainahan sitä voi neuvotella opettajan kanssa, jos osallistuminen ei jostain syystä onnistu.

Laitan myöhemmin lukujärjestyksestä kuvakaappauksen, kunhan lyön sen lukkoon. Tässä vaiheessa pitää joka tapauksessa tokaista, että opiskelu lähtee keulimaan heti kättelyssä oikein kunnolla.

Mutta sitä tänne on tultu tekemään, joten täysillä mennään!


P.S. Sain valmiiksi sen kaavailemani moolimassalaskimenkin Nokia E90:lleni. Nyt voi hyvillä mielin jättää koodailut rauhaan siksi aikaa, kunnes tulee jotain muuta elämää helpottavaa mieleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti